(Loi)maan mainiot työpaikat
Loimaa tunnetaan yrityksistään ja niiden tuotteista Suomessa ja ulkomailla. Loimaalaista erikoisosaamista viedään ympäri maailmaa sataan maahan, joissa Loimaalla valmistettuja tuotteita käytetään työmailla, tehtaissa, kodeissa sekä asuinympäristössä kaupungeissa ja maaseudulla.
Uravaihtoehtoja löytyy menestyvästä kansainvälisestä teollisuudesta, laajalta yksityiseltä ja julkiselta palvelusektorilta sekä maataloudesta. Loimaalla avoimia työpaikkoja on yleensä tarjolla kymmeniä vaihtoehtoja eri aloilta. Loimaalla on myös hyvät mahdollisuudet yrittäjyyteen.
Loimaan keskeinen sijainti ja hyvät kulkuyhteydet tuovat sujuvuutta työelämään. Lisääntyvä etätyö tuo joustavuutta työntekoon myös Loimaan yrityksissä.
Menestyvä kansainvälinen teollisuus
Loimaa on tunnettu menestyvästä kansainvälisestä teknologiaklusteristaan. Koneenrakennuksen ohella seudulla on erityistä osaamista tuotannon automaatioaloilla. Loimaalta löytyy kansainvälisen tason erityisosaamista, alansa ykkösiä, edelläkävijöitä sekä laadukkaita ja korkeatasoisia tuotteita. Loimaan vientivetoinen teollisuus investoi isosti ja luo uskoa tulevaan.
Loimaan teollisuusyrityksissä työskennellessä pääset haastamaan ja kehittämään itseäsi sekä toimihenkilönä että tuotannon työntekijänä. Keikka- ja projektitöitä on mahdollista tehdä ympäri maailmaa. Tai voit nauttia selkeästä rutiinityöstä linjastoilla.
Monipuolinen palveluala
Loimaa on myös seutukunnan elinvoimainen keskus, jossa on monipuolinen ja laaja palvelutarjonta. Lukuisat julkiset ja yksityiset palveluntarjoajat mahdollistavat monipuolisia uravaihtoehtoja mm. hoitoalalta, varhaiskasvatus- ja koulumaailmasta, kaupan alalta sadoista erikoisliikkeistä ja marketeista sekä palvelualalta asiantuntija-, myynti-ja asiakaspalvelutehtävistä.
Merkittävä maatalous
Loimaa on merkittävä suomalaisen puhtaan, lähellä tuotetun ruuan tuotantoalue. Suomen vilja-aitaksi kutsuttu saviseutu kuuluu myös maan kärkeen kanojen ja sikojen määrässä. Maatalouden konekauppa ja huolto ovat isot työllistäjät. Ruokavirasto Eviralla on siementarkastusyksikkö Loimaalla. Maatalousala tarjoaa kokoaikaisen työn ja yrittäjyyden lisäksi myös erilaisia kausitöitä.
Mahdollisuuksia yrittäjälle
Loimaalla kaupungin ja yrittäjien välinen yhteistyö sekä myönteinen yrittäjyysilmapiiri edistävät seudun elinvoimaa. Yrittäjille on tarjolla kattavat, maksuttomat tuki- ja neuvontapalvelut. Uusia yrityksiä perustetaan sekä edullisia, vapaita toimitiloja ja yritystontteja on tarjolla keskustassa ja taajamissa.
Loimaalta maailmalle
- automatisoituja hitsaus- ja tuotantoratkaisuja
- puu- ja eristeteollisuuden automaatiota
- kettinkiosaamista
- ilmanvaihtolaitteita
- monitoimiruoppaajia
- kaivurikuormaajia
- maatalouskoneita
- henkilönostimia
- ympäristönhoitokoneita
- tuotteita suureläimille
- perinteistä ja design parkettia
- kiveä ja kivituotteita
- käytetyn kasviöljyn jalostustuotteita
Loimaalla alansa merkittävimpiä
- Maailman suurimpien laserhybridihitsauskoneiden valmistaja
- Ympäristönhoitokoneiden markkinajohtaja
- Pitkänlinjan ilmanvaihdon kehittäjä ja valmistaja
- Suomen suurin työttömyyskassa
- Suomen suurin kotimaisen hunajan pakkaaja
- Suomen ensimmäinen virallinen Harley Davidson -jälleenmyyjä
Lähteet:
Loimaan Lehden ja RekryExpo-lehden artikkelit, Loimaan Kauppakamariosaston materiaali