asfalttia.

27.3.2023

Satakunnantien peruskorjaus alkaa

Satakunnantien peruskorjaushankkeen rakennustyöt ovat alkaneet. Varsinaiset rakennustyöt alkavat viikolla 14. Sitä ennen tehdään valmistelevia töitä, kuten mittauksia, työmaan perustamista yms.

Urakoitsijana hankkeessa toimii uusikaupunkilainen Maisemarakennus Viitanen Oy.

Rakennustyöt aloitetaan Satakunnantien Aleksis Kiven kadun puoleisesta päästä ja siitä edetään vaihe kerrallaan aina Turuntielle asti. Kokonaan valmiina liikennöitäväksi uudistettu Satakunnantie on vuoden 2024 kesän koittaessa. Hankkeen vaiheista tiedotetaan niin kaupungin nettisivuilla kuin Facebookissakin.

Satakunnantien läpiajo on rakennustöiden ajan estetty. Liikennöinti on kuitenkin mahdollista kadun varressa sijaitseville kiinteistöille.
Samassa yhteydessä tehtävien vesi- ja viemärijohtojen uusimisen vuoksi lähialueen taloille aiheutuu vesikatkoja. Kaikista vesikatkoista tiedotetaan asukkaita hyvissä ajoin. 

Vaikka rakennustyöt aiheuttavat nyt seuraavan reilun vuoden ajan merkittävää haittaa, niin uusi Satakunnantie tulee olemaan nykyistä parempi ja ennen kaikkea turvallisempi. Suurin turvallisuutta parantava tekijä on, että kadun toiseen reunaan rakennetaan pyörätie, eikä enää tarvitse pyöräillä ajoradalla autojen seassa.

Lisätietoja rakennushankkeesta antavat kaupungininsinööri Osmo Hongisto p. 040 182 9626, s-posti osmo.hongisto@loimaa.fi sekä urakoitsijan työmaalla toimiva vastaava mestari Sami Elo p. 040 181 2800, s-posti sami.elo@maisemarakennus.com