16.2.2023

Metsänpeitossa -näyttely Loimaan Taidetalossa

Ella K. ja Maija Karma 15.2 – 27.5.2023

Kevään 2023 näyttely Metsänpeitossa on kunnianosoitus suomalaiselle luonnolle, saduille sekä piirtämiselle. Näyttely yhdistää lukuisia lasten- ja nuortenkirjoja kuvittaneen Maija Karman (1914-1999) ja Ella K:n (s. 1989) taianomaiset eläinpiirrokset yhdeksi kokonaisuudeksi, joka puhuttelee katsojaa monin tavoin.

Ella K:lle on tärkeää kertoa tarinoita suomalaisesta luonnosta. Nämä tarinat eivät välttämättä ole maailmaa mullistavia, vaan pieniä kohtaamisia puiden katveessa. Luonnon seuraaminen on siitä ihmeellistä, että niin pienetkin tapahtumat kuin jäniksen saapuminen pihaan tai oravien kilpajuoksu keväällä herättävät mielen ja ilostuttavat, välillä huvittavankin paljon. 

”Jokainen Metsänpeitossa-näyttelyyn tekemäni teos on toteutettu piirtäen. Piirtäminen on aina kiehtonut minua ja on ollut ilo keskittyä tähän tekniikkaan pidemmän aikaa. Monissa teoksissani olen hyödyntänyt ottamiani valokuvia ja näin yhdistänyt monta rakkauden kohdetta; luonnon tutkimisen, valokuvauksen, sekä piirtämisen. Jokainen nähtävä teos on siis saanut alkunsa jo paljon ennen ensimmäistäkään kynän jälkeä.” 

Ella K. Uusia tuulia, tussi ja hiili, 2022

Myös näyttelyn toiselle taiteilijalle, Maija Karmalle, metsä ja luonnon tarkkaileminen muodostui jo varhain tärkeäksi osaksi elämää ja aihepiiriksi josta ammentaa. Karma oppi lapsena mm. tunnistamaan kasveja ja piirsi niitä mielellään. Karma on kuvittanut lasten- ja nuortenkirjoja sota-ajasta 1990-luvulle asti. Yksi rakastetuimmista on Topeliuksen satu Vattumato (Otava 1984). Luontokuvauksissa Karma on esimerkiksi palannut lapsuutensa maisemiin Saimaan rannalle, missä perheen kesäpaikka sijaitsi. Satukuvituksissa Karma muutti luonnonmukaiset eläimet inhimillisiksi hienovaraisilla keinoilla, kuten ilmeellä tai tassun asennolla. Karman kuvituksista Lea Pennasen (1929-2019) tarina Piilomaan pikku aasi sai myös televisiototeutuksen Yle TV2:n lastenohjelmissa 1977. Esillä olevat teokset ovat osa Suomen lastenkirjainstituutin kuvituskokoelmaa.

Näyttely on esillä 15.2 – 27.5.2023 Loimaan Taidetalossa osoitteessa Rantatie 2, Loimaa.

Museo on avoinna ke – la klo 11-17. Sisäänpääsymaksu 5/3 euroa, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Museokorttikohde!