Asemanseudun koulu

Asemanseudun koulu sijaitsee Loimaan kaupungin Mellilän kylätaajamassa. Koulu on perustettu vuonna 1923, ja se toimii vuonna 1926 ja 1957 rakennetuissa kahdessa koulurakennuksessa. Koulun yhteydessä on vuonna 1983 rakennettu liikuntahalli. Koulun piha-alue on laaja, sisältäen ulkoliikuntakentät ja välituntialueet.

Koulun yhteyteen rakennettiin päiväkoti Melli, joka valmistui elokuussa 2012. Samalla peruskorjattiin koulun vanhempi osa. Näiden muutosten myötä alkoi toimia syyskuussa 2012 Mellilän lasten toimintakeskus. Toimintakeskuksessa on päiväkoti, esiopetus ja alakoulu. Koulun piha-alue kunnostettiin samalla monipuoliseksi lähiliikuntapaikaksi palvelemaan niin toimintakeskuksen käyttöä kuin myös lasten vapaa-ajan liikuntaharrastuksia.

Koulu tarjoaa opetusta kolmessa perusopetusryhmässä (1.-2. luokat, 3.-4. luokat ja 5.-6. luokat). Aamu- ja iltapäivätoimintaa ohjataan koulun tiloissa koulupäivinä alkaen klo 7.30 ja päättyen klo 16.30.