Erityisen tärkeää on kannustaa sekä löytää lapselle kotona innostavat ja kannustavat tavat liikkua. Ohjattu esim. seuroissa tapahtuva harjoittelu tai liikunta ei täytä edes terveysvaatimuksia määrältään, vaan liikuntaa tulee olla niin varhaiskasvatuksessa mutta ennenkaikkea myös lapsen vapaa-ajalla kotona! 

Vaihtoehtoja on paljon. Yhteiset kävellen tehtävät retket leikkipuistoon tai lähimetsään on mitä parhaita keinoja lisätä liikuntaa.

Vältä myös ylisuojelua ja turhaa kieltämistä. Lapsi oppii kokeilemalla ja erehtymällä. Tue lasta ylittämään rajoja, mutta samalla voit olla vierellä  ihailemassa lapsen kyvykkyyttä ja turvata turvallisuutta. 

Lapset leikkimässä Sarka-museon turvallisessa pihapiirissä leikkitraktorin kanssa. Kuva Pirjo Tuominen

Loimaan liikuntamahdollisuudet

Loimaa on liikuntamyönteinen kaupunki, joka tarjoaa monipuoliset ja kattavat liikuntapaikat niin omaehtoisen, ohjatun kuin kilpa- ja huippu-urheilunkin tarpeisiin.

Loimaan liikuntapalvelut tukee kaupunkilaisten hyvinvointia ja terveyttä järjestämällä eri ikäryhmille erilaisia ohjattuja liikuntaryhmiä painopisteenään terveys- ja soveltava liikunta.Kaupungissa toimivat liikunta- ja muut järjestöt tarjoavat monipuolisia liikuntamahdollisuuksia, niin harraste- kuin kilpaurheilun parissa. Yhdessä nämä mahdollisuudet luovat viihtyvyyttä ja hyvinvointia asukkaille.

Kaupungin ylläpitämien liikuntapaikkojen lisäksi Loimaalla on useita merkittäviä muiden hallinnoimia liikuntapaikkoja, jotka monipuolistavat loimaalaista liikuntatarjontaa.

Tutustu Loimaan aktiivisiin liikuntapalveluihin alla olevan linkin kautta! 

Liikunta
Liikuntakartassa esitelty kaupungin tarjoamat eri liikkumismahdollisuudet

Loimaan liikuntakartta