KouluPT-toiminta

KouluPT (Koulu Personal Trainer -toiminta) on maksutonta, matalan kynnyksen liikuntaneuvontapalvelua loimaalaisille ylä- ja alakouluikäisille lapsille ja nuorille. Toiminnan tavoitteena on erityisesti vähän liikkuvien lasten ja nuorten fyysisen toimintakyvyn edistäminen sekä perheiden tukeminen liikunnallisen elämäntavan omaksumisessa.

Kenelle KouluPT on tarkoitettu?

Koulu Personal Trainer on tarkoitettu kaikille niille loimaalaisille ala- ja yläkoululaisille, jotka liikkuvat vähän tai joilla ei ole vielä liikuntaharrastusta, mutta jotka haluaisivat aloittaa sellaisen.

KouluPT auttaa esimerkiksi sopivan harrastuksen löytämisessä, oman hyvinvoinnin ylläpidossa sekä vapaa-ajan liikuntapaikkojen löytämisessä. Voidaan esimerkiksi harjoitella MOVE-testejä, jotka kuuluvat valtakunnallisesti 5. ja 8. luokkalaisille. Toiminta on maksutonta ja räätälöidään aina nuoren omien toiveiden ja tarpeiden mukaan.

Miten KouluPt toimii?

Neuvontaa voidaan antaa yksilö- tai ryhmäohjauksena. Yksilötapaamiseen voi tulla yksin tai huoltajan kanssa. Neuvontaa voidaan toteuttaa esimerkiksi oppilaan omalla koululla tai kaupungin sekä eri toimijoiden liikuntapaikoilla.

KouluPT-valmennuksen kesto on noin 3-12 kk, ja sen aikana järjestetään tapaamisia sovitun mukaan. Tapaamisten kesto on 30-60 minuuttia. Tapaamisten aikana pyritään paneutumaan eri liikuntamuotoihin ja liikkumistapoihin nuoren toiveita ja tarpeita kuunnellen.

Miten pääsen KouluPT:lle?

Voit varata itse tai huoltajan kanssa ajan tapaamiseen olemalla yhteydessä KouluPT-työntekijään. Opettaja tai terveydenhoitaja voi myös suositella liikuntaneuvontaa oppilaalle.

Yhteydenotot: KouluPT, liikunnanohjaaja Tiina Suokas, puh. 050 468 5982 tai sähköpostitse tiina.suokas@loimaa.fi.

Ota rohkeasti yhteyttä niin mietitään sinulle sopiva polku liikkumiseen!

KouluPT-palvelupolku

Liikunnan lisäämiseen ja omatoimiseen harrastamiseen keskittyvä Koulu Personal Trainer (KouluPT) -palvelupolku tarjoaa yksilöllistä tukea nuorille.

  • Palvelupolku alkaa ajan varaamisella KouluPT:lle, jonka voi tehdä nuori itse tai huoltaja.
  • Ensimmäisessä tapaamisessa käydään läpi esitietolomake, asetetaan tavoitteet ja tehdään suunnitelma.
  • Tapaamisten aikana toteutetaan yhdessä liikkumista ja lajikokeiluja.
  • Lopputapaamisessa arvioidaan tavoitteiden saavuttamista ja suunnitellaan jatkotoimenpiteet.
  • Palvelupolku korostaa yhteistyötä huoltajien kanssa ja nuoren suostumuksen merkitystä.
  • Tarve palvelulle voi nousta myös koulun henkilökunnan, kuten kouluterveydenhoitajan tai liikunnanopettajan, havainnoista.

Yhteistyö ja suostumus

  • Sovitaan palvelupolun etenemisestä nuoren kanssa ja pidetään yhteyttä huoltajaan.
  • Nuoren suostumus on edellytys palvelun käytölle.
  • Huoltajan aloitteesta tai nuoren omasta aloitteesta varattu aika mahdollistaa joustavan palvelun käytön.
  • Koulun henkilökunnan havainto voi myös käynnistää palvelupolun.

Koulu Personal Trainer -palvelupolku tarjoaa kokonaisvaltaisen ja tavoitteellisen lähestymistavan nuorten liikunnan lisäämiseen, jossa huomioidaan sekä nuoren että huoltajien näkökulmat ja tarpeet.

Toiminta on käynnistynyt Loimaalla syksyllä 2025 Liikkuva koulu ja Move-liikuntaneuvonta liikuttavat Loimaalla-hankkeen myötä. KouluPT-hanke kuuluu hallitusohjelmaan sisältyvän Suomi liikkeelle -ohjelmaan ja saa Liikkuva koulu ja Move-kehittämisavustusta. Suomi liikkeelle -ohjelmalla edistetään liikkuvan arjen valintoja ja että yhä useampi ihminen tarttuu liikkumisen mahdollisuuksiin.