Ateljeet Auki! 2026
Ateljeet Auki! -tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa sunnuntaina 19.4.2026. Tapahtuma on avoinna kello 12-16 välisen ajan, jolloin yleisöllä on mahdollisuus päästä tutustumaan tapahtumaan osallistuviin ateljeihin ja työtiloihin. Taitelijat ovat itse tavattavissa ja teoksia on myös myytävänä.
Kohteissa on pientä tarjoilua ja muita palveluita. Lisätiedot löydä alla olevasta valikosta. Tapahtuman some-kanavilla esitellään taiteilijoita vielä lisää.
Tapahtuman ateljeet tunnistat tästä logosta ja ilmapallot ohjaavat perille.


Osoite: Hulmintie 8, 32200 Loimaa
Kahvi- ja mehutarjoilu, WC
Olen loimaalaissyntyinen kuvataiteilija (s.1989). Työskentelen pääasiassa piirtimien, erityisesti tussien, kanssa. Piirtäminen ja yksityiskohtien esiin nostaminen ovat työskentelyni ytimessä – hidas ja keskittynyt prosessi tuntuu erityisen merkitykselliseltä ajassa, jota hallitsee nopeus ja jatkuva virikkeellisyys.
Viime vuosina olen tarkastellut esineitä, tapahtumia ja hahmoja, jotka tuottavat minulle kaipauksen sävyttämää onnellisuutta. Toistuvana teemana on tuttuuden kokemus – ne pienet ja joskus ohikiitävät hetket tai yksityiskohdat, jotka rakentavat henkilökohtaista todellisuuttamme ja joiden avulla rakennamme omaa identiteettiämme.
Työhuoneeni sijaitsee vanhassa tiilirakennuksessa pellon laidalla. Rauhallinen ympäristö tukee taiteellista työskentelyä, mutta toisinaan on ihanaa saada ihmisiä kylään! Lämpimästi tervetuloa tutustumaan työskentelyyni Ateljee Auki! -tapahtumassa.
Verkossa:
ellakart.org
instagram.com/ellak.art
Osoite: Juvantie 11 (Vesikoskitalo), Loimaa
Mehutarjoilu, Espresso, WC
Tämä nahkatehtaalla oleva suuri (800m2) avotila on taiteilija Antti Eklundin täysimittainen vaikkakin tilapäinen ateljee. Käynti tilaan rakennuksen padon/kosken päädyssä olevien teräsportaiden toisen kerroksen ulko-ovesta.
Antti Eklund on Loimaalle muuttanut kansainvälinen taitelija, joka parhaillaan rakentaa itselleen ateljeekotia Loimaan vanhaan höyrymyllyyn.
Verkossa:
eklund.art
instagram.com/anttieklund
opensea.io/AnttiEklund
Osoite: Annistentie 194, Kojonkulma
Pientä tarjoilua
Innokkaan harrastajan työtila on täynnä puupaloja ja -tikkuja, joita on kerätty vähän joka puolelta niin kotitien ojanreunoilta kuin vaikkapa kaupungintalon parkkipaikalta ja koiralenkeiltä.
Joku puunkappale maassa saattaa tuoda mieleen tiaisen siiven ja toinen vaikka kahlaajan jalat ja kolmas hirven otsan tai ketun selän kaaren.
Työtilassa paloista kootaan liimaamalla lintuja ja muita eläimiä. Moniin liittyy tarina joko jostakin ihmisestä tai elämästä yleensä.
Puupaloista tekemisessä kiinnostaa se, miten jostakin rikotusta saa jotakin uutta. Luonnonmateriaaleissa tekemisessä taas ylipäätään se, miten aika vaikuttaa töihin ja miten ne sen vuoksi elävät – muuttuvat, lahoavat ja hapertuvat, mutta juuri nyt elävät.
Samalla joutuu kohtaamaan oman katoavaisuutensa ja pienuutensa. Olemmehan me ihmisetkin luonnonmateriaalia ja vain pieniä paloja koko universumissa.
Tapahtumapäivänä voi tulla vapaasti juttelemaan ja vaikka katsomaan, mitä itse näkee puupaloissa ja niistä kootuissa töissä.
Kohteessa ei teosmyyntiä.
Osoite: Ylistaronkatu 34 as 3 (Vanha koulu), Loimaa
Pientä tarjoilua
Ateljeetila Wanhalla koululla.
Verkossa:
kuunainen.com
Osoite: Juvantie 11 (Vesikoskitalo), Loimaa
Esteetön pääsy, Mehutarjoilu, WC
Taidemaalarin työhuone/ateljee
Verkossa:
klauskopu.com
Osoite: Huovintie 124, Mellilä
Esteetön pääsy, Kahvi- ja mehutarjoilu, Ulkohuussi
Kotipihassa sijaitseva työhuone, esillä mm. taidegrafiikkaa, maalauksia, veistoksia ja muuta taidetta. Työhuone on kahden taiteilijan käytössä ja molempien teoksia on nähtävillä. Kohteesta löytyy myös hyvin suurikokoisia teoksia, esim. julkisiin tiloihin.
Verkossa:
Instagram: @haanpaamarkku
Instagram: @henri_ahti
Osoite: Käsityöläiskatu 10 (2.krs), Loimaa
Kahvi- ja mehutarjoilu, WC
Kuvataiteilija Niko Skorpion työhuone, jossa syntyy grafiikkaa, piirustuksia, äänitaidetta ja muuta ihmeellistä
Verkossa:
nikoskorpio.net
paraferal.com
Osoite: Niittukulmanraitti 69 (teollisuushallin 2. krs), Loimaa
Mehua ja pientä purtavaa, WC
Riitta Nivalainen tarkastelee taiteessaan luontoa läheltä – sen pieniä yksityiskohtia ja suuria tunnelmia. Opintojen myötä syventynyt ilmaisu yhdistelee taitavasti pehmeää pastellia ja herkkää akvarellia. Riitta toivottaa sinut tervetulleeksi tutustumaan työskentelyynsä ja teoksiinsa Ateljeet Auki -tapahtuman yhteydessä.
Osoite: Pekankuja 4, Loimaa
Mehutarjoilu
Valokuvataiteilija Jenni Laaksonen tavattavissa valokuvastudiolla, Luova Studio Walossa. Hän työskentelee monipuolisesti valokuvan äärellä niin analogisia kuin digitaalisia valokuvamenetelmiä hyödyntäen.
Verkossa:
jennilaaksonen.fi
instagram.com/jenni.laaksonen
facebook.com/jennilaaksonen.visualartist