Strategiat ja kehittäminen

Strategia on kunnan tiekartta tulevaisuuteen. Se kertoo millaisen kaupungin haluamme tulevaisuudessa. Strategia perustuu valtuuston päättämille kaupungin toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteille. Strategialla ohjataan muita toiminta- ja palvelustrategioita, suunnittelua ja päätöksentekoa.

Strategia 2026-2030

Kaupunginvaltuusto, kaupunginhallitus, strategiaohjausryhmä ja johtoryhmä ovat päivittäneet Loimaan kaupunkistrategiaa syksyn 2025 aikana. Prosessin alussa sovittiin, että päivitys keskittyy toimintaympäristön muutoksiin, valtuustokauden kärkihankkeisiin ja strategian mittareihin. Edellisellä valtuustokaudella päätetyt arvot, visio ja strategiset tavoitteet todettiin edelleen toimiviksi.

Kaupunkia kehitetään yhdessä asukkaiden sekä kumppaneiden kanssa luotettavasti, avoimesti, johdonmukaisesti sekä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla.

Uuden strategiakauden kärkihankkeiden suunnittelussa on hyödynnetty strategisia tavoitteita sekä toimintaympäristön tärkeimpiä muutoksia. Näitä ovat muun muassa ikärakenteen muutos, julkisen talouden haasteet ja elinkeinoelämän uudistuminen.

Kärkihankkeet — tavoitteista toteutukseen

Kärkihankkeet ovat konkreettisia kokonaisuuksia, joiden avulla edistetään strategisten tavoitteiden ja vision toteutumista. Ne ovat rajatumpia ja käytännönläheisempiä kuin laajemmat strategiset toimenpiteet. Hankkeiden tarkemmat toimet, aikataulut ja vastuut määritellään erikseen.

Strategiassa määriteltyjä tavoitteita ja visiota toteutetaan erityisesti neljällä kärkihankkeella nykyisen valtuustokauden aikana:

  • osaavan työvoiman Loimaa
  • uudistuvan elinkeinoelämän Loimaa
  • houkuttelevan asuin- ja elinympäristön Loimaa
  • kestävien ja uudistuvien palveluiden seutukaupunki Loimaa

Visio – Menestystarinoiden Loimaa

Loimaan visio 2030 on Menestystarinoiden Loimaa. Siinä Loimaa nähdään osaajia, asukkaita ja yrityksiä houkuttelevana sekä kestäviä ja uudistuvia palveluja tuottavana menestystarinoiden seutukaupunkina, missä elinvoimaa ja hyvinvointia luodaan yhdessä.

Päivitetty strategia, kärkihankkeet ja visio löytyy oikean reunan linkeistä.

Varsinais-Suomen maakuntastrategia ja liikennestrategia

Koko maakuntaa koskevat strategiat ja vastaavat vaikuttavat Loimaan kaupungin toimintaan. Keskeisimpiä ovat Varsinais-Suomen maakuntastrategia ja maakunnan liikennejärjestelmästrategia.

Elinvoimalupaus

Loimaan kaupungin, Loimaan Yrittäjien, Alastaron Yrittäjien, Loimaan Seudun Yrittäjänaisten ja Loimaan Kauppa ja Palvelut Yhdistyksen yhteinen Elinvoimalupaus allekirjoitettiin 13.3.2024. Elinvoimalupauksen painopisteitä ovat:

  • Toimiva vuoropuhelu
  • Sujuvat kaavoitus-ja lupaprosessit
  • Yrittäjämyönteiset hankinnat
  • Yritysvaikutusten arviointi
  • Kuntabarometrin hyödyntäminen ja elinvoimaohjelmatyön käynnistäminen.

Tutustu elinvoimalupaukseen oheisesta liitteestä.

Hyvinvoinnin ja terveydenedistäminen Loimaan kaupungissa on laaja-alaista toimintaa

Kunnan lakisääteisiin velvoitteisiin kuuluu väestön terveyden- ja hyvinvoinnin edistäminen. Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle tavoitteet ja määriteltävä tavoitteita tukevat toimenpiteet. Sen on otettava päätöksenteossaan huomioon päätöstensä arvioidut vaikutukset ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen väestöryhmittäin. Kunnan eri toimialojen on tehtävä yhteistyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Loimaalla kaupunginhallitus on vastuutaho terveyden- ja hyvinvoinnin edistämisestä. Tärkeä rooli on myös hyvinvointitoimikunnalla, vanhusneuvostolla, vammaisneuvostolla ja nuorisovaltuustolla.

Kunnan on seurattava kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Kunnassa on raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain. Lisäksi kunnassa on valmisteltava valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma edellä mainituista asioista. Kunnan on toimitettava hyvinvointikertomus ja -suunnitelma hyvinvointialueelle ja julkaistava se julkisessa tietoverkossa.

Kunnan on toimittava hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa ja tuettava sitä asiantuntemuksellaan. Lisäksi kunnan on tehtävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyötä kunnassa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien muiden julkisten toimijoiden, yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Kunnan on myös edistettävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

Loimaalla toimii laaja-alainen hyte-työryhmä, joka koostuu kaupungin työntekijöistä eri palvelualoilta, hyvinvointitoimikunnan, vanhusneuvoston, vammaisneuvoston, nuorisovaltuuston ja seurakunnan edustajasta. HyTe-koordinaattorina toimii henkilöstöpäällikkö Eveliina Kiiski. Häneen voi olla yhteydessä hyvinvoinnin ja terveydenedistämiseen liittyvissä yhteistyöasioissa.

Tutustu Hyvinvointikertomukseen vuodelta 2024 (linkitys oikeassa reunassa).