Haluatko osallistua omalla kirjoituksellasi yhteispohjoismaiseen kirjaan, joka käsittelee korona-ajan tarinoita?

Millaista on olla nuori keskellä pandemiaa? Näitä nuorten omakohtaisia tarinoita keräämme yhdessä pohjoismaisten ystäväkuntiemme kanssa. Iältään 15–25 vuotiaat nuoret Loimaalta, Uddevallasta, Skienistä, Mosfellbærista ja Thistedistä ovat tervetulleita osallistumalla kirjoituksillaan ja kuvillaan. 

Vaikkakin korona on tehnyt meistä yksinäisempiä, olemme tosiasiassa lähempänä toisiamme kuin koskaan näinä aikoina. Kohtaamme saman pandemian, mutta koemme sen omalla tavallamme, jokainen omassa kaupungissaan. Sinun tarinallasi voi olla suuri merkitys toiselle nuorelle – maittemme rajat ylittäen.  

Olemme eläneet pandemian kanssa kokonaisen vuoden. Tällä on vaikutusta sosiaalisiin suhteisiin – etenkin nuoren ihmisen elämässä. Toiveemme on, että jakamalla kokemuksia siitä, miten korona muutti päivittäistä elämäämme, voimme löytää lohtua ja tukea toistemme sanoista ja löytää inspiraatiota selättääksemme jälleen yhden koronapäivän.  

Kirja julkaistaan sekä e-kirjana, että painettuna julkaisuna vuonna 2022. Kun osallistut kirjoituksellasi tai kuvallasi, annat samalla luvan tekstin julkaisemiseen. 

Tekniset tiedot/ohjeet kirjailijalle: 

  • Tekstin pituus: 2000–6000 merkkiä (sisältäen välilyönnit), kirjoitettuna omalla äidinkielellä 
  • Tekstin muoto: päiväkirja, runo, novelli, artikkeli tai jotakin aivan muuta 
  • Kuvat: vähintään 500 KB, mieluiten 2000 KB tai enemmän. Käytämme WeTransferia 

Lähetä tekstisi/kuvasi 20.9.2021 mennessä osoitteella mauri.vainio@loimaa.fi

Kaikki viisi loimaalaista, joiden tekstit julkaistaan, palkitaan lahjakortilla paikalliseen liikkeeseen.

Tekstivalinnan suorittaa viisihenkinen jury:

  • Tarja Mäki-Punto-Ristanen, ystäväkuntatyöryhmän puheenjohtaja
  • Eemeli Tuominen, nuorisovaltuuston edustaja
  • Raimo Salonen, Pohjola Nordenin edustajana
  • Laura Kilpiö, äidinkielenopettajana
  • Monika Antikainen, kulttuuripalveluiden edustajana