Järjestöavustukset ja stipendit

Loimaan kaupunki myöntää vuosittain avustuksia mm. liikunnan, kulttuurin ja nuorison sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen parissa toimiville järjestöille ja yhdistyksille. Urheilustipendi on tunnustus menestyneelle urheilijalle, joka on tuonut kotipaikkakunnalleen myönteistä julkisuutta.

Sivistyspalveluiden avustukset

Sivistyslautakunnan avustukset jaetaan kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelujen sekä hyvinvointia ja terveyttä edistävään toimintaan liittyviin avustuksiin, joita ovat yleisavustus ja kohdeavustus. Sivistyslautakunta päättää omista avustusperusteistaan ja avustusten myöntämisestä vuosittain käyttösuunnitelmassa hyväksymänsä määrärahan puitteissa. Avustusta myönnetään sen kalenterivuoden aikana, jolloin toiminta tapahtuu.

Kaikkien vapaa-aikapalveluiden (liikunta, kulttuuri, nuoriso, hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen) yleis- ja kohdeavustuksia haetaan sähköisesti Avustusverkon sivuilta. Sivuilla myös kirjautumisohjeet sekä lisätiedot palvelun käytöstä.

Yleisavustukset

Yleisavustuksia myönnetään paikallisten seurojen ja yhdistysten sääntömääräisen toiminnan tukemiseen. Yleisavustukset ovat haettavissa vuosittain huhtikuun viimeiseen päivään mennessä.

Kohdeavustukset

Kohdeavustus on kertaluonteinen avustus hakuvuonna järjestettävään tapahtumaan, julkaisutoimintaan, kalustohankintaan, matkoihin, projekteihin, toimitilojen vuokriin yms. ohjesäännön mukaiseen toimintaan.

Kulttuuripalvelujen sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyvien kohdeavustusten haku alkaa 1.4.2024 ja päättyy 15.11.2024.

Liikunta- ja nuorisopalvelujen kohdeavustusten haku alkaa 15.10.2024 ja päättyy 15.11.2024.

Avustusten myöntämisperusteet

Kulttuuripalveluiden avustukset

Kulttuuripalveluiden avustusten tarkoituksena on edistää, kehittää ja monipuolistaa Loimaan kulttuuritarjontaa, taide-elämää, kotiseututyötä ja kulttuurityön vapaata kansalaistoimintaa.

Kulttuuripalvelujen yleis- ja kohdeavustusten avustussumma vuonna 2024 on yhteensä 49 300 €.

Kulttuuripalveluiden yleisavustusta voidaan myöntää sellaisten loimaalaisten yhdistysten ja yhteisöjen toimintaan, jotka ovat aloittaneet toimintansa vähintään edellisenä kalenterivuonna, ja joiden toiminta sisältää taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelusten tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä. Toiminnan tulee olla vakiintunutta.

Kulttuuripalveluiden kohdeavustuksia myönnetään kulttuurityötä tekeville yhdistyksille, yhteisöille, työryhmille sekä yleishyödyllisille järjestöille, jotka harjoittavat kulttuuritoimintaan liittyvää sivistys-, koulutus-, monikulttuurisuus-, kansainvälisyys- tai näihin verrattavaa toimintaa. Kohdeavustus voidaan myöntää myös yksittäiselle henkilölle.

Liikuntapalveluiden avustukset

Liikuntapalvelujen yleis- ja kohdeavustusten avustussumma vuonna 2024 on yhteensä 87 600 €.

Liikuntapalveluiden yleisavustusta voivat hakea paikalliset rekisteröidyt liikuntajärjestöt sääntömääräisen ja toimintasuunnitelman mukaiseen liikuntatoimintaan. Avustusta voivat hakea myös Loimaalle rekisteröidyt paikalliselle erityisliikuntaa tarjoavat järjestöt. Avustusta saavan järjestön/yhdistyksen tulee olla toiminut vähintään yhden toimintakauden.

Liikuntapalveluiden kohdeavustuksia voidaan myöntää paikallisille rekisteröidyille liikunta- ja urheilujärjestöille, sekä alueellisten erityisliikuntaa tarjoavien rekisteröityjen järjestöjen liikunta-, valmennus-, kilpailu- ja ohjaustoimintaan.

Nuorisopalveluiden avustukset

Nuorisopalveluiden avustuksilla tuetaan paikallista kansalaisjärjestöjen nuorisotyötä ja – toimintaa ja nuorten omaehtoista toimintaa.

Nuorisopalvelujen yleis- ja kohdeavustusten avustussumma vuonna 2024 on yhteensä 16 300 €.

Nuorisopalveluiden yleisavustusta voidaan myöntää paikallisille nuorisojärjestöille, nuorisotyötä tekeville järjestöille tai järjestöjen nuorisojaostoille, jotka harjoittavat kaupungin alueella nuorisotoimintaa tai toimivat nuorisotyön tai -toiminnan edistämiseksi. Yleisavustusta voidaan myöntää nuorisojärjestöjen tai – jaostojen sääntömääräisen ja toimintasuunnitelman mukaisen yleistoiminnan tukemiseen. Yleisavustus voidaan myöntää myös erityisavustuksena, joka kohdentuu leiritoimintaan tai kansainväliseen toimintaan.

Nuorisopalveluiden kohdeavustus on kertaluontoinen avustus, joka voidaan myöntää rekisteröimättömälle nuorten ryhmälle. Avustusta voi hakea esimerkiksi tapahtuman järjestämiseen, kalustohankintaan, matkakustannuksiin tai uuden toiminnan aloittamiseen starttirahaksi.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Sivistyslautakunta myöntää harkintansa mukaan vuosittain avustusta hyvinvointia ja terveyttä edistävään toimintaan. Avustuksilla tuetaan ensisijaisesti hyvinvoinnin erojen kaventamista Loimaalla.

Avustettavan toiminnan tulee kohdistua haavoittuviin ryhmiin, kuten lapsiin ja nuoriin, ikääntyneisiin, pitkäaikaissairaisiin ja vammaisiin, päihdepalveluja, mielenterveyspalveluja tai kriisiapua tarvitseviin, asunnottomiin, toimeentulovaikeuksissa oleviin, maahanmuut-tajataustaisiin tai erilaisiin vähemmistöryhmiin.

Toiminnan tulee tapahtua Loimaalla. Jos hakijalla on toimintaa usean kunnan alueella, myönnetään avustusta vain Loimaalla tapahtuvaan toimintaan, josta on esitettävä erillinen talousarvio ja toimintasuunnitelma.

Yleisavustukset on tarkoitettu hyvinvointia ja terveyttä edistävän yhdistyksen perustoi-minnan kuluihin. Avustuksella tuettavia menoja ovat avustettavasta toiminnasta aiheutu-vat kustannuserät.

Kohdeavustukset myönnetään ensisijaisesti tapahtumiin, hankkeisiin, projekteihin, leireihin ja retkiin. Avustusta myönnetään ainoastaan avustettavaan tapahtumaan tai hankkee-seen liittyviin kuluihin.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyvien yleis- ja kohdeavustusten avustussumma vuonna 2024 on yhteensä 26 500 €.

Stipendit

Loimaan kaupungilla on urheilustipendisääntö, jonka tarkoituksena on antaa tunnustusta siitä myönteisestä julkisuudesta, jota stipendin saaja on menestymisensä myötä hankkinut kotipaikkakunnalleen. Stipendillä katsotaan olevan myös aktivoiva ja kannustava merkitys kaupungin nuorisourheilun kehitykselle.

Stipendiä haetaan 15.11.2024 mennessä oheisilla sähköisillä yksilö- ja joukkuelajien lomakkeilla.