Pääkirjaston avoin lukupiiri.

26.1.2024

Pääkirjaston avoin lukupiiri kaipaa lisää jäseniä

Keskustelut ja lukuvinkit ovat ryhmän parasta antia

Loimaan pääkirjastossa kokoontuva avoin lukupiiri kaipaa lisää jäseniä. Viime aikoina lukupiiritoiminta on houkutellut paikalle 5–6 henkilöä, kun parhaimmillaan ryhmä on vetänyt kymmenenkin osallistujaa.

Tilaa on kaikille kiinnostuneille, ryhmäläiset ja lukupiirin vetäjä Tarja Nikander vakuuttavat.

– Vaikka olemme lukeneet saman kirjan, lukupiirissä kuulemme siitä viisi tai kuusi erilaista näkökulmaa. Sen jälkeen on lukeminen rikastunut moninkertaisesti, Nikander kertoo.

Lukupiiriläisten mielestä ryhmän parasta antia onkin se, kun pääsee kuulostelemaan muiden mielipiteitä ja ajatuksia. Lisäksi kokoontumiset ovat varsin paineettomia, sillä paikalle voi hyvin tulla, vaikkei vuorossa olevaan kirjaan olisi edes koskenut. Myös lukuvinkkien saaminen koetaan antoisaksi.

– Jos on lukenut vähän, ei aina tiedä, minkä kirjan ottaisi, Eija Jussilainen sanoo. Hän kertookin pureutuneensa piirin kautta myös sellaisiin teoksiin, jotka muuten olisivat jääneet hyllyyn.

– Elvistelen loppuikäni sillä, että olen lukenut Dostojevskin Rikos ja rangaistuksen. Sitä en ikinä olisi kahden tai kolmen sivun jälkeen muuten lukenut, hän nauraa.

AVOIN LUKUPIIRI kokoontuu pääkirjaston Elers-huoneessa kerran kuukaudessa tiistaina klo 12. Tammikuun kirjana oli Kati Hiekkapellon Suojattomat, sillä käsittelyyn oli toivottu dekkaria. Helmikuun teoksena on Antti Tuomaisen mustan huumorin rikoskirja Pikku Siperia.

Lukupiirin kirjat valitsee Tarja Nikander, jolla on usein mielessään jokin isompi teema, kuten klassikot.

– Ajatuksena on ollut tarttua sellaisiin kirjoihin, jotka muuten jäisivät varjoon. Kustantajilla on usein tietty kärki, jota mainostetaan ja jota hulluna luetaan. Kuitenkin vanhemmassakin kirjallisuudessa on paljon sellaista, joka kestää aikaa.

Lukupiirin ohjelma on rento: Osallistujat pääsevät kertomaan kirjan yleisvaikutelmasta, ja yhdessä pohditaan keskeisiä aiheita, henkilöhahmoja, tyyliä ja rakennetta. Nikander nostaa usein esille jonkin arvostelun ja kertoo kirjailijan taustoista.

– Minulle ei riitä, että tarina on sinänsä hyvä, vaan kiinnostavaa on se, miten tarina on kerrottu, Nikander sanoo.

Nikander on lukupiirin vetäjänä varsin kokenut, sillä kokemusta on kertynyt jo 1990-luvulta lähtien. Loimaan pääkirjaston lisäksi hänellä lukupiiritoimintaa Turun pääkirjastossa.

JOS LUKUPIIRI kiinnostaa, tapaamisiin voi vain ilmestyä paikalle, sillä osallistuminen ei vaadi ilmoittautumista. Lisätietoa saa myös pääkirjaston henkilökunnalta. Lukupiirin kirjoja varataan ryhmän käyttöön, ja niitä voi kysellä pääkirjaston asiakaspalvelussa.

Kevätkauden 2024 tapaamiset ja kirjat:

  • ti 9.1. Kati Hiekkapelto: Suojattomat (2014)
  • ti 13.2. Antti Tuomainen: Pikku Siperia (2018)
  • ti 5.3. Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (2019)
  • ti 9.4. Claire Keegan: Nämä pienet asiat (2023)
  • ti 7.5. Anne Tyler: Palmikko (2023)

Avoin lukupiiri Loimaan pääkirjaston Elers-huoneessa kerran kuukaudessa tiistaina klo 12. Tervetuloa!