13.10.2023
Kirjailija Ann-Christin Antell sai idean Puuvillatehdas-sarjaan unessa
Pääkirjastossa vieraillut kirjailija Ann-Christin Antell kiinnosti loimaalaisia lukijoita, sillä turkulaista Antellia kertyi kuulemaan yleisöä täyden lehtisalin verran. Hän kertoi saaneensa idean Puuvillatehdas-sarjaan unessa, joka ei jättänyt häntä rauhaan, vaikka arki pyöri työn ja lastenhoidon ympärillä.
– En koskaan haaveillut, että minusta tulisi kirjailija.
Antell kuitenkin jättäytyi virkavapaalle ja opiskeli luovaa kirjoittamista. Epävarmuudesta huolimatta hän otti yhteyttä kustantamoihin ja suunnitteli kertomuksen julkaisemista vaikka omakustanteena.
– Olisin sitten antanut kirjoja sukulaisille väkisin lahjaksi, hän hauskuutti kuulijoita.
Antellin yllätykseksi Gummerus otti häneen yhteyttä kehitysajatuksin. Hän kuuli päähenkilön olevan liian täydellinen, ja draamaakin pyydettiin lisää.
– En kehdannut kysyä, mitä draamalla tarkoitettiin, ja lisäsin sitä sitten vähän joka paikkaan.
Kustantamo hyväksyi muutokset, ja pian Antellilla olikin käsissään sopimus trilogiasta, jonka kolmas osa ei ollut vielä tekeilläkään.
– Jos teillä on unelmia, järjestäkää niille tilaa, niin ainakin olette yrittäneet, hän kehotti yleisöä.
PUUVILLATEHDAS-sarjan taustoittamisen lisäksi Antell näytti siihen liittyviä vanhoja valokuvia, joissa vilahtivat esimerkiksi tarinasta tutut Barkerin puuvillatehtaat, Frenckellin kirjakauppa kuin myös Turun kaupunginkirjasto eli kirjastonhoitajana työskennelleen Antellin entinen työpaikka.
Arkeologiaa ja historiaa opiskellut Antell onkin saanut kiitosta kirjasarjansa uskottavasta ajankuvauksesta. Perehtyminen viime vuosisatojen työoloihin, ääniin, hajuihin ja vaikka muotiin ja autojen tekniikkaan vaati laajan taustatyön.
– Ei riitä, että lukee faktaa, vaan pitää tietää myös sen ajan arvomaailmasta ja miten esimerkiksi säädyt ovat puhutelleet toisiaan.
ANTELLIN trilogia on ollut niin Loimaalla kuin koko maassakin erittäin suosittu, ja kaikki sarjan osat ovat nousseet varatuimpien listojen kärkeen. Pelkästään ensimmäisenä ilmestynyttä Puuvillatehtaan varjossa -teosta (2021) on Loimaalla lainattu yli 220 kertaa. Myös sarjan myynti on ylittänyt 100 000 kappaleen rajan.
Antellille on luvassa myös kansainvälistä tunnettavuutta, sillä trilogian käännösoikeudet on hiljattain myyty Ruotsiin, Tanskaan, Islantiin, Hollantiin ja Ranskaan. Antell kertoi sarjaan vahvasti liittyvän Turun murteen aiheuttaneen kirjoitusvaiheessa paljon pohdintaa ja tuskailua: kustantajakin tiedusteli, voisivatko hahmot puhua murrettaan hieman “lievennetymmin”.
– Mutta mitenköhän Turun murre käännetään ranskaksi, kirjailija pohti.
Antell kertoi kuulleensa, että Turkuun sijoittuvana historiallisena sarjana se on innostanut jopa mieslukijoita, jotka harvemmin tarttuvat romanttisena pidettyyn kirjallisuuteen. Hän arvioi, että suosiota saattaa selittää tekstin helppolukuisuus. Moni onkin kehunut ylittäneensä lukujumin Antellin teoksilla.
– En osaa kirjoittaa pitkiä lauseita, vain pää- ja sivulauseita, vaatimattomasti mutta vakuuttavasti esiintynyt Antell kertoi.
KIRJAILIJALLE ehkä paras tunnustus on se, kun häneltä pyydetään lisää ja vastaavia tarinoita. Näin on käynyt myös Antellille. Hän onkin kirjoittanut myös kolmiosaiseksi etenevän jouluteemaisen novellisarjan, jossa päästään vielä seuraamaan Puuvillatehtaasta tuttuja hahmoja, kuten Marttaa ja Loviisaa.
Sen ensimmäiset osat Joulu Örndahlin ruukissa (2022) ja Loviisan joulu (2023) ilmestyvät vain ääni- ja e-äänikirjana, mutta valmiin trilogian Gummerus aikoo julkaista myös perinteisenä painettuna kirjana.
Lisäksi Antellilla on tekeillä aivan uusi, 1900-luvun alun Naantaliin sijoittuva sarja, joka vie lukijat jälleen turkulaiskirjailijan taitamaan romanttisen historialliseen maailmaan.
– Sarjassa seurataan kolmea siskoa, jotka kaikki saavat oman kirjansa, Antell paljasti.
Ann-Christin Antellin Puuvillatehdas-sarjan teoksia Puuvillatehtaan varjossa (2021), Puuvillatehtaan perijä (2022) ja Puuvillatehtaan kilpailija (2023) voi varata Loisto-kirjastojen verkkokirjastossa: https://loisto.verkkokirjasto.fi