Alastaron kirjasto.

21.4.2023

Omatoimikirjastojen valmistelu käynnissä

Kirjastoista saa edelleen henkilökohtaista palvelua

Loimaalla käynnissä oleva omatoimikirjastojen valmistelu on tänä vuonna suunnitteluvaiheessa. Muutostyöt alkavat ensi vuoden alusta ensin Alastaron lähikirjastosta, jonka jälkeen vuorossa ovat Mellilän ja Hirvikosken lähikirjastot.

Omatoimikirjasto on lisäpalvelu, joka mahdollistaa joustavamman asioimisen, kun asiakkaat voivat käyttää kirjastoa myös aukioloaikojen ulkopuolella esimerkiksi viikonloppuisin. Tällöin asioimiseen tarvitaan kirjastokortti ja siihen liitetty pin-koodi, jotka toimivat kulunvalvontana. Tiloihin järjestetään myös tallentava kameravalvonta.

Kirjastoista saa kuitenkin edelleen henkilökohtaista palvelua, eikä omatoimikirjastojen käyttöönotto tarkoita yksiköiden lakkauttamista tai työntekijöiden vähentämistä.

Omatoimikirjastojen valmistelu liittyy vuonna 2021 tehtyyn kirjastopalveluselvitykseen, jonka yhteydessä lähikirjastot Alastarolla, Mellilässä ja Hirvikoskella päätettiin muuttaa myös omatoimiajalla toimivaksi.