Uutiset
4.3.2026
Latu- ja jäätiedote
Päivitetty 4.3.2026 Leuto keli ja vesisateet ovat johtaneet siihen, että kaupungin ja Harjureitin latujen hoito on päättynyt kuten myös luistelujäiden hoito. Joissakin paikoissa voi vielä päästä hiihtämään, mutta varovaisuutta kannattaa olla mukana jäisillä ja roskaisilla …
2.3.2026
Tiistaikonsertti 24.3. klo 19 Taidetalossa: Kevään ääniä – Merikannon kauneimmat sävelmät ja suomalaisen runouden helmiä
Konsertissa kuullaan Oskar Merikannon säveltämiä duettoja ja yksilauluja sekä pianokappaleita esim. Onnelliset, Miss soutaen tuulessa koivut sorjat soi, Itkevä huilu, Laatokka, Elämälle, Pai pai paitaressu, Kun päivä paistaa jne. Musiikin lomassa Keijo Kuivanen lausuu myös …
26.2.2026
Maahanmuuttajien keskustelupiiri on päättynyt
Hirvikosken kirjastossa kokoontunut maahanmuuttajien keskustelupiiri on päättynyt, koska osallistujien määrä hiipui. Kokoontumisia oli lokakuusta helmikuuhun. Mukana oli kansalaisia pitkin maailmaa, ja keskustelua johdattivat suomenkieliset vetäjät. Kävijöitä oli noin sata. Tavoitteena oli oppia yhdessä suomea ja …
24.2.2026
Ikiliikkuja-viikko ja Senioreiden kevät-tanssit
Liikunnallinen teemaviikko tarjoaa senioreille monipuolisia liikkumis-mahdollisuuksia sekä tietoa ja vinkkejä liikkumiseen. Teemaviikon pääviesti: jokainen voi löytää itselleen sopivan tavan liikkua. Senioreiden kevät-tanssit ke 11.3. Lavalla Duo Tutta Carpelan ja Timo Rautala soittavat ”jalan alle menevää …
23.2.2026
Kaupungin hankinta-aamukahvit 12.2.2026: konkreettisia vinkkejä yrittäjille
Loimaan kaupungin hankinta-aamukahvit järjestettiin torstaina 12.2.2026 Suomen maatalousmuseo Sarassa. Hankinta-aamukahveilla yrittäjät pääsivät kuulemaan miten kaupungin hankintoihin on mahdollista osallistua ja minkälaisia hankintoja on suunnitteilla. Kaupunginjohtaja Jari Rantala aloitti tilaisuuden kertomalla yleisesti kuntien hankinnoista. Hankintalakiin on …
23.2.2026
Nuorten työllistymisseteli
Nuorten työllistymisseteli on tuki yrityksille. Tuen avulla yritys voi palkata 18–29-vuotiaan työttömän nuoren. Tuen tarkoitus on helpottaa nuorten työllistymistä ja alentaa työnantajan palkkakuluja. Tukea voi saada enintään 9 000 euroa kuuden kuukauden aikana. Kenelle tuki …
18.2.2026
Yhdistysilta Heimolinnassa ke 25.2. klo 17.30
Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla klo 17.00, ja illan varsinainen ohjelma käynnistyy klo 17.30. Yhdistysillan aikana osallistujille esitellään useita yhdistystoiminnan kannalta ajankohtaisia kokonaisuuksia. Yhdistysilta on tarkoitettu kaikille Loimaalla toimiville yhdistyksille ja järjestöille. Tilaisuus tarjoaa ajankohtaista tietoa kaupungin …
17.2.2026
Pääkirjaston kirjailijaillassa ti 3.3.2026 Jaana Tapio ja Ilkka Uusitalo
Pääkirjaston kirjailijaillassa on luvassa paikallisuutta, kun teoksistaan tulevat kertomaan loimaalaiset Jaana Tapio ja Ilkka Uusitalo. Jaana Tapion esikoisromaani Näin on hyvä (S&S) ilmestyi viime vuonna. Kirja on Puutalorakkautta-sarjan avaus, jossa lukijoille tarjoillaan maalaiselämää ja hyvää …