#

Ajankohtaista

Uutiset

26.11.2024

Osbu 2024 toteutus

Osallistuva budjetointi toteutetaan vuonna 2024 teemalla seniorit – ikäihmisten hyvinvoinnin tukeminen. Keväällä järjestetyssä kyselyssä haettiin ideoita osallistuvan budjetoinnin käyttökohteelle. Ideoiden jälkeen päästiin äänestämään ja eniten ääniä sai ikäihmisten päivätoiminnan kehittäminen. Hanke lähti eteenpäin nimellä Kultaisen …

20.11.2024

Pääkirjasto suljetaan ke 20.11.2024 poikkeuksellisesti klo 16

Loimaan pääkirjasto on keskiviikkona 20.11. avoinna poikkeuksellisesti klo 16 asti henkilökunnan työhyvinvointia edistävän toiminnan vuoksi. Normaalisti pääkirjasto on arkisin auki klo 19 saakka. Lainoja voi uusia ja aineistoa varata verkkokirjastossa. Muistathan lisäksi E-kirjaston, josta voi lainata e-kirjoja …

15.11.2024

Askelmerkit menee tunteisiin

Anette Pakarisen maalauksissa käsitellään rintasyöpää

12.11.2024

Joulupuu-keräys 2024 Loimaan kirjastoissa

Lahjoja voi tuoda 29. marraskuuta asti

12.11.2024

Pääkirjastossa Loimaan Kameroiden vuosinäyttely 2024

Läheltä-näyttely on esillä 30. marraskuuta asti

11.11.2024

Katselulinkki illan kaupunginvaltuuston kokoukseen

Kaupunginvaltuuston maanantai-illan kokousta voi seurata suorana kello 18.00 alkaen oheisesta linkistä.

11.11.2024

Varhan uutisia 11/2024

Olisiko perheessäsi paikka tukea tarvitsevalle lapselle? Suomessa oli vuonna 2023 yli 17 000 lasta ja nuorta sijoitettuna sijaishuoltoon kotinsa ulkopuolelle. Vuoden 2023 lopussa heistä noin 7 300 asui perhehoidossa sijaisperheissä ja muut pääasiassa lastensuojelulaitoksissa. Lastensuojelulain …

8.11.2024

Äänestä Loimaan positiivisinta

Loimaan positiivisin äänestys on käynnissä. Asukkaiden aktiivisuus sai aikaan useita ehdotuksia henkilöistä, jotka tihkuvat iloa, hyvää mieltä, kehua, kannustusta, tukea, toivoa, elämänuskoa, valoisuutta. Loimaan Lehti (klikkaa linkkiä) on listannut kaikki ehdokkaat ehdotusperusteluineen. Ehdokkaat löydät myös …