18.5.2026
Hakematta paras – ethän välitä alkoholia alaikäiselle!
Hakematta paras -kampanja on käynnissä sosiaalisen median kanavissa viikoilla 21 ja 22 #hakemattaparas.
Vaikka nuorten alkoholin käyttö on vähentynyt, osa nuorista juo yhä juhliessaan. Helpoin tapa nuorelle saada alkoholia on pyytää täysi-ikäistä ostamaan sitä. Usein tämä henkilö on kaveri, tuttu tai perheenjäsen. Hakematta paras -kampanja muistuttaa, ettei alkoholia tai muitakaan päihteitä pidä välittää alaikäisille. Vanhemmalla on tärkeä rooli nuoren hyvinvoinnin tukijana. Nuoren kanssa kannattaa puhua alkoholin käytön riskeistä ja muistuttaa, että vastuullinen aikuinen ei anna alkoholia alaikäiselle.

Alkoholi vaikuttaa lapseen eri tavalla kuin aikuiseen
Alkoholi vaikuttaa nuoren kehittyvään mieleen ja kehoon eri tavoin kuin aikuiseen ja voi jättää esimerkiksi hänen aivojensa kehitykseen lähtemättömät jäljet. Alkoholi vaikuttaa myös paljon voimakkaammin nuoreen kuin aikuiseen. Jos alkoholia juodaan nopeasti ja tyhjään vatsaan, veren alkoholipitoisuus nousee hetkessä korkeaksi. Pahimmillaan tilanne voi johtaa myrkytystilaan. Alkoholimyrkytysten riskiryhmässä ovatkin erityisesti lapset ja nuoret, jotka ovat kokemattomuuttaan juoneet liikaa.
Onko alle 18-vuotiaiden helppo saada alkoholia?
71 % 15–29-vuotiaista suomalaisnuorista katsoo, että alle 18-vuotiaan on helppoa saada alkoholia. Tiedot käyvät ilmi vuonna 2024 toteutetusta Nuorten kulttuuri ja päihteet -selvityksestä, jossa selvitettiin 15–29-vuotiaiden suomalaisten asenteita ja näkemyksiä päihteidenkäytöstä.

Alkoholin välittäminen alaikäiselle on rikos
Alkoholilain tarkoitus on suojata kehittyvän lapsen ja nuoren terveyttä.
Alkoholin välittäminen alaikäisille on Suomessa rangaistava teko. Se on kiellettyä huolimatta siitä, onko alkoholin välittäjä saanut siitä palkkiota tai ei. Myös pelkkä yritys välittää alkoholia alaikäiselle on rangaistava teko.
Jos alkoholia välitetään nuorelle häikäilemättömällä tavalla tai toisen riippuvaista asemaa hyväksi käyttäen voidaan rikos todeta törkeäksi ja syytetty tuomita törkeästä alkoholirikoksesta neljästä kuukaudesta neljään vuotta vankeutta.
Suomen alkoholilain mukaan:
- lapsiin ja nuoriin kohdistuva alkoholimainonta on kielletty
- alkoholijuomien kuljetus ja hallussapito on kielletty alle 18-vuotiailta
- alkoholijuomien välittäminen alaikäisille on kielletty ja myös rangaistava teko