15.1.2024
Selkeyttä rahoitusviidakkoon – tekoäly GrantedAI loimaalaisyritysten avuksi
Loimaan kaupungin yrityspalvelut ottaa alkuvuoden aikana käyttöön tekoälypohjaisen GrantedAI-palvelun, joka toimii sekä yritysneuvonnan että yrittäjien apuna rahoitustukien koukeroissa.
– GrantedAI kokoaa julkisen rahoituksen palapelin yhteen; siellä on ajantasainen tieto tämän hetken haettavissa olevista tuki-, laina- ja takausinstrumenteistä. Meidän mielestämme jokaisen kasvuhaluisen yrittäjän vastuulla on ymmärtää omat rahoitusmahdollisuudet ja tähän GrantedAI vastaa täydellisesti! toteaa kasvujohtaja Reetu Tuominen Grants Funding Oy:stä.
Tuominen kertoo, että GrantedAI -järjestelmää lähdettiin kehittämään rahoituksen suunnittelun tueksi. Jopa rahoituksen kanssa toimivien asiantuntijoiden on toisinaan haastavaa pysyä ajantasalla saatavilla olevista julkisista rahoitusvaihtoehdoista, sillä niiden ehdot muuttuvat ajoittain ja uusia rahoitusvaihtoehtoja julkaistaan usein. Grants Funding haastatteli kehitystyön alkuvaiheessa useampaa ulkopuolista organisaatiota, jotka toimivat yrityskehityksen parissa ja sieltä tunnistettiin sama tarve.
GrantedAI onkin käytössä usealla yrityspalvelulla ja kehitysyhtiöllä. Asiakkaat osallistuvat myös järjestelmän jatkokehitykseen. Tietoturvan osalta rahoitusanalyysiin vastatut tiedot tallentuvat vain ja ainoastaan Loimaan kaupungin yrityspalvelujen ja asiakkaan käyttöön ja niiden avulla palvelu on mahdollista toteuttaa.
Rahoitusanalyysin rakentaminen tekoälyn avulla
Yrittäjä voi selvittää älykkään botin avulla yritykselle sopivimmat julkiset rahoitusinstrumentit, jotka on koottu yhdelle alustalle. Yrityskohtaisen analyysin saa käyttöön nopeasti ja helposti vastaamalla botin esittämiin kysymyksiin muun muassa yrityksen omistuspohjasta, talouden tunnusluvuista ja kansainvälistymishalukkuudesta. Yrittäjä vastaa itse parhaan näkemyksen pohjalta, vaikka yksittäinen kysymys olisi haastava tai tietoa ei ole saatavilla.
Vastausten lisäksi palvelussa hyödynnetään julkisesti saatavilla olevaa yritystietoa sekä tekoälyä. Bottikeskustelun lopuksi yrittäjä saa sähköpostiin linkin yrityskohtaiseen analyysiraporttiin.
Käytännössä GrantedAI analysoi julkisen datan ja liiketoimintakuvauksen perusteella yhtiön tilannetta, eikä henkilötietoja ole pakko antaa palvelua käytettäessä. Henkilötietoja kysytään ainoastaan neuvontatilannetta varten, silloin kun asiakas haluaa sopia keskustelun yritysneuvojan kanssa.
GrantedAI -lanseeraustilaisuus ja rahoitusinfo ke 31.1 klo 8-10
Tilaisuudessa Reetu Tuominen esittelee, miten yrittäjä voi palvelua käyttää ja kuulemme eri julkisten rahoittajien ajankohtaiset tukiasiat. Tilaisuus järjestetään Elinvoimatalossa (Ahonkatu 1, Loimaa), mutta voit osallistua tilaisuuteen myös Teams:in kautta. Ilmoittaudu mukaan.