31.3.2020
Tietoa kirjastojen sulkuajan käytännöistä
Palautukset
Aluehallintoviraston ohjeistuksen mukaisesti palautusten vastaanottaminen on lopetettu kaikissa kirjastoissa ja palautusluukut on suljettu.
Eräpäivät
Kirjasto ei lähetä sulkuajan aikana viestejä lähestyvistä eräpäivistä. Sulkuajalle ajoittuvat lainojen eräpäivät siirtyvät automaattisesti 27. toukokuuta jälkeiselle ajalle.
Varaukset
Kirjasto ei lähetä sulkuajan aikana viestejä saapuneista varauksista eikä varauksia voi noutaa kirjastojen sulun aikana. Kaikkien varausten noutoaika siirtyy automaattisesti sulun jälkeiseen aikaan. Kirjastojen sulun aikana kannattaa välttää hyllyssä olevan aineiston varaamista, sillä varauksia ei voi noutaa ennen kuin kirjastot jälleen aukeavat.
Maksut
Muistutusmaksuja ei kerry kirjastojen sulkuajalta. Myös noutamattomien varausten maksu poistetaan toistaiseksi käytöstä.
Kaukopalvelu
Kaukopalvelutilauksia ei käsitellä sulkuaikana, mutta kaikki tilaukset pysyvät voimassa. Lainassa oleviin teoksiin kaukopalvelu hoitaa uusinnat automaattisesti.
Verkkokirjasto ja e-aineistot
Kirjaston verkkokirjasto ja e-kirjasto toimivat normaalisti.
Yhteydenotto
Yhteydenotot ensisijaisesti pääkirjaston asiakaspalveluun. Puhelimeen ja sähköpostiin vastataan pääkirjastossa ma–pe klo 9–15.
Pääkirjaston asiakaspalvelu
02 761 1220
kirjasto@loimaa.fi
Loimaan kaupunginkirjastossa seurataan viranomaisohjeistusta ja tiedotetaan mikäli tämän hetkistä toimintaa on tarve muuttaa.