2.6.2020
Tietoa kaupungintalon muuttojärjestelyistä
Kaupungintalon väen ja toimintojen muutto Kauppalankadulta vanhasta kaupungintalosta väistötiloihin entiseen Käsi- ja taideteollisuuskouluun ns. Krottikouluun (Ylistaronkatu 36) on aloitettu toukokuun lopulla. Työntekijöiden ja toimintojen siirtyminen toteutetaan vaiheittain kesän aikana. Myös koronatilanteen vuoksi on edelleen poikkeusjärjestelyjä palvelujen järjestämisen osalta.
Uudessa toimipisteessä Ylistaronkadulla palvelee tällä hetkellä kaupungin neuvonta/puhelinvaihde ja kirjaamo. Kesän aikana tiloihin siirtyvät vanhasta kaupungintalosta kaupunginjohtaja ja muu yleishallinto, IT-palvelut, kehittämisjohtaja ja markkinointi. Lisäksi Ylistaronkadun toimipisteeseen siirtyvät Alastarolta henkilöstö- ja palkkahallinto sekä Hirvikoskelta sivistyspalveluiden hallinto.
Sekä Ylistaronkadun että Kauppalankadun toimipisteiden ovet pidetään toistaiseksi edelleen suljettuina koronaepidemian vuoksi. Yhteydenotot ovat mahdollisia puhelimitse, sähköpostitse ja ajanvarauksella.
Kirjeposti lähetetään samoihin osoitteisiin kuin aiemmin eli Kauppalankatu 3 ja PL 9 (laskut PL 10). Kaupungintalon postilaatikko ja ilmoitustaulu sijaitsevat vielä toistaiseksi vanhan kaupungintalon ulkopuolella ja postilaatikkoon voi edelleen jättää kaupungille osoitettua kirjepostia.
Heimolinnan varanneet voivat noutaa avaimen neuvonnasta Ylistaronkadun kaupungintalolta ja Melliläjärven saunan avain on noudettavissa pääkirjastolta.
Tiedotamme muuttoon ja toimintojen järjestämiseen liittyvistä asioista kaupungin nettisivujen uutisissa, facebookissa ja paikallislehdessä.