27.5.2020
Loimaan Yrityspuisto nousee keskelle kasvavaa teknologiaklusteria
Alueelle haetaan yrityksiä, jotka haluavat tulla osaksi Loimaan menestyvää ja kasvavaa teknologiaklusteria. Parhaiten alue sopii valmistavalle teollisuudelle sekä teknologiateollisuuden alihankintaan erikoistuneille yrityksille.
Yrityspuistohankkeella mahdollistetaan alihankinnan kotiuttaminen
”Yrityspuistoon rakennetaan kolme yrityshallia. Haluamme näin olla mukana kaupungin kehittämisessä. Näemme myös, että koronakriisin jälkeen on hyvä lyhentää alihankintaketjuja ja kotiuttaa tärkeää komponenttituotantoa maailmalta Suomeen ja lähelle. Tämä on koko Suomellekin tärkeä asia”, toteavat hankkeessa mukana olevat Pemamek Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Heikonen, Dinolift Oy:n toimitusjohtaja Karin Nars ja Invenir Oy:n toimitusjohtaja Matti Ylitalo.
”Loimaan seudulla on hyvin merkittävä ja moderni yli 1500 henkilöä työllistävä teknologiaklusteri. Meillä on myös paljon alihankintayrityksiä. Kaupunki on perustetussa kiinteistöyhtiössä vähemmistöosakkaana ja olen erittäin iloinen yritysten aktiivisuudesta hankkeessa. Tämä antaa kaupungin yritystoiminnan kasvulle uusia vahvoja eväitä”, kertoo yhtiön yhteyshenkilö, Loimaan kaupungin kehittämisjohtaja Matti Tunkkari.
”Loimaalla on rakenteilla ja alkamassa monia yrityshankkeita. Olemme todella hyvillämme edistämässä tätä hanketta”, toteaa Loimaan Osuuspankin toimitusjohtaja Juha Pullinen.
Yrityksille monipuolista vuokratilaa
Yrityspuistossa on tarjolla laadukasta, edullista ja energiatehokasta vuokratilaa, joka on myös räätälöitävissä erityistarpeisiin. Ympäristönäkökohdat on huomioitu: alueen lämmitys liitetään kaukolämpöverkkoon, joka tuotetaan kokonaan uusiutuvalla energialla ja saatavana on myös paikallisesti tuotettua aurinkosähköä. Tilat on myös mahdollista lunastaa. Vuokrattavan tilan pinta-ala on sovittavissa esimerkiksi 600–1200 k-m2. Tilojen vapaa korkeus on 6 metriä ja niissä on siltanosturivalmius. Yrityspuistoalue toteutetaan vaiheittain.
Miksi Loimaan Yrityspuistoon?
Loimaan Yrityspuiston etuja ovat edullisuus ja logistisesti keskeinen sijainti. Loimaa sijaitsee Etelä-Suomen kasvukolmiossa ja useiden valtateiden varrella. Turun lentokentälle ajaa alle 45 minuutissa ja satamaan alle tunnissa.
Yrityspuiston yrittäjälle löytyy asiakaskuntaa Loimaan seudun teollisuusyrityksistä. Paikallisten yritysten kanssa on mahdollista tehdä yhteistyötä ja saada myös tukea mentoroinnin muodossa. Loimaalla on sitoutuvaa ja ammattitaitoista työvoimaa.
Toimintaympäristöstä löytyy kattavasti B2B-palveluita kuten teknisten tuotteiden tukkukauppaa, toimistopalveluita ja vuokratyövoimaa. Novida-ammattiopistosta valmistuu teollisuuteen uusia tekijöitä.
Yrityspuistoon liittyvää tietoa tullaan päivittämään nettisivuille Loimaan Yrityspuisto -sivulle.
Tutustu ja jaa yrityspuiston esitettä.
Lisätiedot:
Kiinteistö Oy Loimaan Yrityspuisto
kehittämisjohtaja Matti Tunkkari
matti.tunkkari@loimaa.fi
p. 050 527 6336