5.1.2021
Loimaan Taidetalon alkuvuoden näyttelyt
Hannu Sillanpään tuotantoa on luonnehdittu mm. sanoin naivistis-symbolistis-ekspressiivinen, joka viittaa teosten lapsenmeiliseen vertauskuvallisuuteen, yhdistettynä niiden ilmaisuvoimaan. Sillanpään omin sanoin:
Maalaamisen ilo kohottaa siveltimen ylös korkealle. Aiheena on valo joka on väriä. Väri on ilo silmälle jo sinällään, mutta se vaikuttaa myös ihmisen mieleen. Oranssi maalaus syksyisessä huoneessa virkistää, ja sininen viilentää tuntoja. Maalaan teokseni muistinkuvien varassa, se tarkoittaa sitä, että olen nähnyt nuo maisemat joskus. Mutta ne voivat olla myös pelkkää fantasiaa. Luonto on minulle mystinen aihe, jota on vaikea tavoittaa, koska se on koko ajan liikkeessä.
Hannu Sillanpään teos Vastavaloon II Hannu Sillanpään teos Hetki läsnä
Hannu Sillanpään ’Tulkintoja’ on esillä Taidetalossa aina sunnuntaihin 28.3.2021 asti.
Vuoden 2021 kokoelmanäyttely ’Kaupungin kupeessa, polun päässä’, vie katsojansa puolestaan sekä tuttuihin kaupunkiympäristöihin, että alppirinteisiin. Kaupungille lahjoitettu Eino ja Meeri Haapasen kokoelma on erinomainen otos etenkin suomalaista kulta-ajan taidetta. Pääasiassa maisemista koostuva kokoelma heijastelee myös pariskunnan omia mieltymyksiä. Eino Haapanen opiskeli aikanaan Turun kauppaopistossa, josta hän valmistui vuonna 1951. Osin tästä syystä, Turku on ollut omalla tavallaan sekä tuttu että rakas ympäristö Einolle, joka myös näkyy kokoelmassa.
Adolf von Beckerin teos Kävelyllä Julius Karl Rosen teos Alppimaisema
Taidetalo on avoinna tiistaisin ja torstaisin klo 13–18, sekä kuukauden viimeisenä sunnuntaina klo 11–16. Sisäänpääsymaksu 3€/2€, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Loimaan Taidetalo on yksi Suomen yli kolmestasadasta Museokortti-kohteesta.
Taidetalo sijaitsee osoitteessa Rantatie 2, 32200 Loimaa.