30.6.2021

Koronatiedote vapaa-aikapalveluiden, koulujen ja varhaiskasvatuksen toimintaan 16.6.2021 alkaen

Varsinais-Suomi on siirtynyt koronatilanteessa perusvaiheeseen. Lue viimeisimmät päivitetyt tiedot koronarajoituksista ja suosituksista tilaisuuksien järjestämiseen ja Loimaan kaupungin toimintoihin vapaa-aikapalveluissa.

Huom! Heinäkuussa kaupungin kesäsulun aikana emme aktiivisesti tiedota myöskään sivistyspalveluiden korona-asioista. Vain oleellisimmat mahdollisesti muuttuvat tiedot pyritään päivittämään nettisivuille.

Varsinais-Suomi on koronaepidemian lievimmässä eli perusvaiheessa.

Varsinais-Suomen koronapandemian koordinaatioryhmän linjauksen mukaisesti 16.6.2021 alkaen ovat voimassa seuraavat suositukset.

Loimaan kaupunki noudattaa Varsinais-Suomen koronapandemian koordinaatioryhmän suosituksia.

Tarpeen vaatiessa suosituksia tarkennetaan, ja yksityiskohtaisempia tietoja toimenpiteistä löytyy palvelualojen ja yksiköiden omista viestintäkanavista.

Tilaisuuksien järjestämiseen rajoituksia

Yleisötilaisuudet

  • Lounais-Suomen aluehallintovirasto (AVI) on tehnyt päätöksen, jolla se vapauttaa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärät Varsinais-Suomessa. Alueen kunnissa voi 16.6. alkaen järjestää sisätiloissa ja ulkotiloissa tilaisuuksia ja tapahtumia ilman henkilömäärärajoituksia.
  • Kaikissa tapahtumissa pitää noudattaa erityistä huolellisuutta maskien käytössä ja turvaväleissä.

Yksityistilaisuudet

  • Yksityistilaisuuksia suositellaan järjestämään terveysturvallisesti. Yksityistilaisuuksia koskevia henkilömäärärajoituksia ei ole voimassa.

Vapaa-aika ja harrastukset

Lapset ja nuoret (vuonna 2001 ja myöhemmin syntyneet)

  • Harrastetoiminta voi jatkua oman ryhmän kesken lähikontakteilla.
  • Kilpailu- ja ottelutoiminta on sallittua.

Aikuiset

  • Ryhmäliikunta sekä ottelu- ja kilpailutoiminta sisä- ja ulkotiloissa voivat jatkua lähikontakteilla.

Lisäksi

  • Uimahalleja ja niiden pesu- ja saunatiloja voidaan käyttää ottaen huomioon turvavälejä ja hygieniatoimenpiteitä koskevat vaatimukset.

Kaupungin kesäsulun aikaan, heinäkuussa tiedotus on vähäistä, vain äkilliset ja tarpeelliset tiedotteet koronan osalta. Ajankohtaiset tiedot, suositukset ja rajoitukset löytyvät myös Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin sivuilta.