7.1.2021
Koronatiedote vapaa-aikapalveluiden, koulujen ja varhaiskasvatuksen toiminnoista 24.1. asti
Varsinais-Suomi on edelleen koronavirusepidemian leviämisvaiheessa. Loimaan kaupunki noudattaa Varsinais-Suomen koronapandemian koordinaatioryhmän suosituksia. Ohessa olevat rajoitukset jatkuvat ja ovat voimassa 24.1.2021 asti.
Tarpeen vaatiessa suosituksia tarkennetaan. Yksityiskohtaisempia tietoja toimenpiteistä löytyy palvelualojen omista viestintäkanavista.
Tilaisuuksien järjestämiseen rajoituksia
Yleisötilaisuudet
- Sisätiloissa ja ulkotiloissa järjestettäviin tapahtumiin voi osallistua korkeintaan 10 henkilöä.
Yksityistilaisuudet
- Yli kymmenen hengen yksityistilaisuuksia ei tule järjestää ja pienemmissä tilaisuuksissa tulee muistaa turvavälit.
Vapaa-aika ja harrastukset
Kirjastopalvelut
Kirjastojen toiminta järjestetään niin, että turvavälit voidaan säilyttää. Pikainen asiointi kirjastossa on mahdollista. Lainaustoimintaa ja tietokoneiden käyttöä välttämättömään asiointiin jatketaan. Lukupaikat ovat kokonaan pois käytöstä. Jos kirjaston aukiolo aiheuttaa riskejä, kirjasto suljetaan. Asiakkaille suositellaan kasvomaski (tai kokokasvovisiirin) käyttöä.
Nuorisopalvelut
Nuorisotilat pidetään auki, mikäli tiloissa olevat voivat säilyttää riittävät turvavälit. Nuorille tarjotaan mahdollisuus olla turvallisessa paikassa. Samalla tarjotaan nuorille tietoa koronaviruksesta ja testiin hakeutumisesta sekä tuetaan nuorten jaksamista. Erityisesti yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille suositellaan kasvomaskin käyttöä nuorisotiloissa.
Kulttuuripalvelut
Kulttuuritiloissa (Taidetalo, Heimolinna) noudatetaan AVIn sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien henkilömäärän rajoitusta. Jos Taidetalon aukiolo aiheuttaa riskejä, Taidetalo suljetaan.
Työväenopisto ja musiikkiopisto
Työväenopistossa lukukauden alkua siirretään aikuisten kurssien osalta kahdella viikolla eteenpäin (24.1.2021 asti). Lasten ja nuorten opetusta jatketaan normaalin aikataulun mukaisesti muut rajoitukset huomioiden lähiopetuksena. Yli 15-vuotiaille suositellaan maskien käyttöä.
Musiikkiopistossa aikuisille järjestettävää opetusta (koskee yksilö- ja ryhmäopetusta) voidaan mahdollisuuksien mukaan hoitaa etäopetuksena. Lasten ja nuorten opetusta jatketaan normaalin aikataulun mukaisesti muut rajoitukset huomioiden lähiopetuksena. Yli 15-vuotiaille suositellaan maskien käyttöä.
Liikuntapalvelut
Kaikki aikuisten (yli 20-vuotiaat) sisätiloissa tapahtuva harrastustoiminta keskeytetään 24.1.2021 asti.
Harrastustoimintaa rajoitetaan
- Kaikki aikuisten (yli 20-vuotiaiden) sisätiloissa tapahtuva harrastustoiminta keskeytetään 24.1.2021 asti.
- Kaikki kaupungin sisäliikuntapaikat (liikuntasalit, kuntosalit, koulujen tilat, uimahalli) sekä Mellilänjärven rantasauna suljetaan 24.1.2021 asti muuten kuin lasten ja nuorten harrastustoiminnan osalta (alle 20-vuotiaat).
- Koululaisryhmät ja päiväkotiryhmät voivat käyttää liikuntapaikkoja tehtyjen varausten mukaisesti osana opetusta ja varhaiskasvatusta. Myös esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman mukainen uimaopetus sekä lasten ja aikuisten kuntouttava fysioterapia järjestetään.
- Alle 20-vuotiaiden (2001 ja myöhemmin syntyneet) seuratoimintaa voi jatkaa sisäliikuntatiloissa, jos turvavälit kyetään tosiasiallisesti pitämään kaikessa harjoittelussa, esimerkiksi kamppailulajien harrastaminen tai joukkuepelien pelaaminen lähikontaktein ei ole sallittua.
- Kaupungin sisäliikuntatilojen 20-vuotiaiden ja sitä vanhempien toimintaan varatut vuorot peruutetaan (mukaan lukien vuorot, joilla sekä aikuiset että lapset harrastavat yhtä aikaa), pois lukien SM- sekä 1-divisioonatason harjoittelu- ja kilpailutoiminta.
- Varsinais-Suomen maakuntarajoja ylittäviä urheilutapahtumia ja –kilpailuja ei tule järjestää. Suositus koskee kaikenikäisten yksilö- ja joukkuelajien liikunta- ja urheilutapahtumia sisä- ja ulkotiloissa.
- Urheilutapahtumissa ja -kilpailuissa on niiden luonteen vuoksi riski tartunnoille ja massa-altistuksille. Kun suuri määrä urheilijoita ja yleisöä kokoontuu eri puolilta maata samaan tapahtumaan, on joukkoaltistuksen riski huomattava.
- Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet turvataan sarjalisenssisopimukseen tai urheilusopimukseen perustuvalle ammattilaisurheilulle OKM:n määritelmän mukaisesti, maajoukkuetoiminnalle, Olympiakomitean tukiurheilijoille ja OKM:n apurahaurheilijoille.
- Ulkoliikuntapaikat pidetään avoinna omaehtoista liikkumista varten.
- Varsinais-Suomen koronapandemian koordinaatioryhmä suosittaa, että yksityiset toimijat ottavat käyttöönsä vastaavat toimet.
Kasvatus ja opetus
Perusopetus
Perusopetus toteutetaan 7.1. alkaen edelleen lähiopetuksena.
Sekä oppilaat että henkilökunta noudattavat aiemman suosituksen mukaisesti kaikkia tartuntojen torjumiseksi annettuja ohjeita, mutta aiemmasta poiketen yläkouluikäisille oppilaille suositellaan kasvomaskien käyttöä.
Kasvomaskeja suositellaan käytettävän koulupäivän aikana ja kuljetusoppilaiden osalta myös kuljetusten aikana. Maskeja jaetaan kouluilta, mutta halutessaan myös omia maskeja saa käyttää. Henkilökunta käyttää kokokasvovisiirejä tai kasvomaskeja.
Jos tartuntaketjuja tulee, suositellaan, että kouluissa hyödynnetään määräaikaista etäopetusta tartuntaketjujen katkaisemiseksi ja jäljitysten tehostamiseksi.
Mikäli epidemiatilanteen pahentuessa peruskoulun opetusta on haastava järjestää esimerkiksi useamman henkilöstöön kuuluvan ollessa karanteenissa, niin silloin siirrytään poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin, jossa useampi luokka voi olla etäopetuksessa. Päätöksen asiasta tekee sivistysjohtaja. Päätöksen edellytyksenä on terveysviranomaisen arvio siitä, että poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtyminen on välttämätöntä.
Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatus jatkuu OKM:n ja THL:n ohjeiden ja suositusten mukaisesti ja toiminnassa noudatetaan kaikkia tartuntojen torjumiseksi annettuja ohjeita. Henkilökunta käyttää kokokasvovisiiriä tai kasvomaskia mahdollisuuksien mukaan.
Katso ajantasaiset tiedot ja muu koronavirukseen liittyvä materiaali Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin nettisivuilta.