27.5.2021
Koronarokotustodistus
Kansallinen koronarokotustodistus sisältää tiedot henkilön saamista koronarokotuksista. Todistus on saatavilla Omakanta-palvelussa, josta sen voi tulostaa tai tallentaa tiedostona mobiililaitteeseen. Todistusta ei ole mahdollista saada Loimaan terveyskeskuksista.
Koronarokotustodistus näkyy Omakanta-palvelussa noin viiden vuorokauden sisällä siitä, kun henkilö on saanut rokotuksen. Mikäli todistusta ei heti näy eikä sitä akuutisti tarvitse esimerkiksi matkustamista varten, pyydämme kärsivällisesti odottamaan. Toivomme, että terveysaseman puhelinta ei ruuhkautettaisi rokotustodistusasioiden vuoksi.
Jos todistusta ei viiveenkään jälkeen löydy, voi ottaa yhteyttä terveyskeskukseen ja asiaa pyritään selvittämään, mutta asiakkaan tulee silti itse tulostaa todistus Omakanta-järjestelmästä.
Koronarokotustodistuksen voi näyttää Omakannasta puhelimen näytöltä tai sen voi tulostaa paperille. Todistuksessa on koodi, jonka avulla todistuksen aitouden voi todentaa. Omakannan todistukset ovat maksuttomia.
Näin saat koronarokotustodistuksen Omakannasta
- Kirjaudu Omakantaan kanta.fi-sivulta omalla tunnistusvälineelläsi kuten verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
- Valitse vasemman reunan valikosta kohta Koronatodistus. Löydät linkin todistusosioon myös Omakannan etusivulta.
- Hae todistusta painamalla linkkiä ”Tarkista, onko sinulla koronarokotustodistus (pdf)”. Jos sinulla on todistus, se avautuu uuteen välilehteen pdf-muodossa.