31.3.2021
Koronarokotustilanne Loimaalla 31.3.
70-79 -vuotiaiden rokotukset
70-79 -vuotiaiden rokotukset jatkuvat Loimaalla viikolla 14 eikä uusia ryhmiä oteta rokotettaviksi. THL:n ohjeen mukaan AstraZenecan koronarokotteen käyttöä jatketaan Loimaallakin 65 vuotta täyttäneillä.
Ohjeistuksen mukaisesti rokotuksissa keskitytään tällä hetkellä ainoastaan ikäihmisiin ja riskiryhmiin kuuluvien rokotukset on keskeytetty. Riskiryhmien rokotukset jatkuvat, kun yli 70-vuotiaat on saatu rokotettua.
Rokotuspuhelimesta voi varata uusia aikoja normaalisti pääsiäisen jälkeen ti-ke 6.-7.4. klo 8-15.
Viikon 13 ajanvarausjonon purkua jatketaan viikolla 14. Eli jos olet jäänyt takaisinsoittojonoon viikolla 13 etkä vielä ole saanut aikaa, niin sinuun tullaan olemaan yhteydessä viikolla 14. Ei siis tarvitse soittaa uudelleen, jos olet numerovalinnalla ilmoittanut mihin numeroon voi takaisinsoiton tehdä ja olet nauhoitteella saanut tiedon, että sinulle soitetaan.
Puhelintiedusteluja ei suositella linjojen ruuhkautumisen estämiseksi.
Rokotus on kaikille vapaaehtoinen ja maksuton.
Rokotusaikojen varaukset
Vain kulloinkin vuorossa olevaan rokotusryhmään kuuluvat voivat soittaa ja saada ajan! Myös aiemmin rokotusvuorossa olleisiin ryhmiin kuuluvat saavat edelleen varata ajan rokotukseen (poislukien 1. riskiryhmään kuuluvat alle 70-vuotiaat, joiden rokotukset on keskeytetty toistaiseksi).
Rokotusajanvaraukset vain numerosta:
puh. 02 761 2250
ma-ke klo 8.00-15.00
Ainoastaan rokotusnumeroon soittamalla voi varata ajan rokotukseen.
Rokotuspuhelimen ajanvarauksen nauhoitteella on aina tieto rokotusvuorossa olevasta ryhmästä tai ryhmistä. Valitse numerovalinnalla ryhmä, johon kuulut.
Huom! Kuuntele huolellisesti rokotuspuhelimen nauhoite loppuun asti. Nauhoite kertoo selkeästi oletko päässyt jonoon ja sinulle soitetaan takaisin heti, kun mahdollista tai kun rokotetta saadaan lisää. Jos nauhoite ilmoittaa ajanvarauksen olevan täynnä, soita toisena ajanvarauspäivänä (ma-ke) uudelleen.
Huom! Jos linja on ruuhkautunut, nauhoite ei toimi oikein ja linja voi katketa kesken puhelun. Tällöin ei myöskään tule selkää tietoa, että on jäänyt jonoon ja soitetaan takaisin. Linjan ollessa ruuhkautunut, kannattaa soittaa huomattavasti myöhemmin uudelleen tai seuraavana päivänä.
Lisätietoja ajanvarauksesta ja rokotusryhmistä Koronarokotukset-sivulta.