21.12.2021
Kaikki yleisötilaisuudet kielletään vuoden loppuun saakka
Lisäksi aluehallintovirasto määrää suljettaviksi asiakas-, osallistuja- ja odotustilat, joita käytetään tanssipaikkoina, kuorolaulu- tai harrastajateatteritoimintaan tai vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan. Myös kauppakeskusten yleisten oleskelutilojen käyttö kielletään yleisöltä. Rajoitus ei koske vähittäiskaupan liiketiloja ja palveluiden tarjoamiseen käytettäviä tiloja, eikä kulkua niihin.
Uusista rajoituksista ei voi vapautua käyttämällä koronapassia.
Mitä uusi päätös tarkoittaa loimaalaisille?
Avin uusi päätös koskee joulukuussa järjestettäviä yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia. Suurin osa Loimaan kaupungin palveluista ja esimerkiksi harrastetoiminnasta jatkaa toimintaansa aiemmin tutuksi tulleiden rajoitusten pohjalta, eikä uusin päätös tuo niihin lisärajoituksia. Poikkeuksena ovat tanssipaikkoina sekä kuorolauluun ja harrasteteatteritoimintaan tarkoitetut tilat, joiden käytön avi kieltää.
Alle on koottuna uudet muutokset Loimaan kaupungin palveluihin.
Kulttuuripalvelut
- Perinteistä uuden vuoden vastaanottoa Kauppatorilla ei järjestetä.
Liikuntapalvelut
- Mellilän, Alastaron ja Urheilukeskuksen kuntosalit suljetaan ajalla 22.12.2021-2.1.2022. Sulkemispäätös tehtiin, koska näillä kuntosaleilla ei ole mahdollista tarkistaa kävijöiltä koronapassia. Hirvihovin kunto- ja voimailusali jatkaa toimintaansa edelleen, ja käyttäjältä edellytetään koronapassi ja henkilöllisyystodistus.
Muut palvelut
- Kartanomäen palvelutalon ruokasali on suljettu ulkopuolisilta toistaiseksi.
Loimaa panostaa rokotuskattavuuteen
Loimaa järjestää massarokotuksia Hirvihovissa viikolla kaksi ensi vuonna. Asiasta tiedotetaan kaupungin Korona-rokotukset sivulla.