31.12.2021

Hyvää uutta vuotta 2022!

Loimaan kaupungin tervehdyksen uuteen vuoteen tuo kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tarja Mäki-Punto-Ristanen kaikille loimaalaisille!

Uuden vuoden kynnyksellä –
arvoisat loimaalaiset, hyvät lukijat!

Nyt päättyvältä vuodelta muistamme iloisen kesän pesisleireineen, kevään menestyksen palloilusarjoissa, yritysten rakennushankkeet ja laajentumiset, uusien yritysten aloittamiset, käynnit kesäteattereissa, kohtaamiset torikahvilassa ja nuorten valmistujaisjuhlat. Muistamme toki sinnittelyn ja sopeutumisen korona-aikaan, monet harmittavat ja hankaloittavat asiat, mutta myös lapsien ilon saadessaan käydä koulua koulussa ja joustavan etätyön tulemisen osaksi normaalia. Kuluneen vuoden ajan korona asetti meille rajoja, vaikka vuosi sitten muuta arveltiin. Monet pieneltä tuntuvat asiat saivat siksi uusia tärkeitä merkityksiä.  

Koronan varjossa kaupunki muun muassa paransi talouttaan, onnistui monien avainhenkilöiden rekrytoinneissa ja aloitti kuntastrategian työstämisen. Kesäkuun kuntavaalien jälkeen uudet luottamushenkilöt aloittivat tehtävissään. Kaupungin osallistamisohjelma hyväksyttiin ja kehitettiin uusia tapoja vahvistaa asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksia. Kokeiltiin osallistavaa budjetointia, vierailtiin yrityksissä ja valmisteltiin ostolaskujen julkistamista, nuorisovaltuuston edustaja aloitti kaupunginvaltuustossa. Tehtiin toimenpiteitä, jotta kaupungin kiinteistöistä ja ylläpitovastuista pystytään pitämään parempaa huolta ja päätettiin uusista rakennushankkeista. Veroprosentti pidettiin ennallaan.

Nyt vuoden alkaessa olemme jälleen uuden kynnyksellä, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa. Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen tehtävien siirron eteen tehdään kovasti töitä ja samalla valmistaudutaan aluevaaleihin. Vaalit ovat Loimaan seutukunnan kannalta hyvin tärkeät, koska maakunnan rajalla asuvina me ja palvelumme tarvitsevat puolestapuhujia. Toivotan menestystä kaikille vaaleissa ehdolla oleville loimaalaisille! Toivottavasti joukkueemme tulevassa aluehallinnossa on vahva ja vaikuttava.

Hyvinvointialueiden aloitettuakin kunnille jää erittäin merkityksellisiä tehtäviä muun muassa sivistyksen, elinympäristöstä huolehtimisen ja kehittämisen, vapaa-aikatoimen ja terveyden edistämisen sektoreilla. Kaupunkimme ei katoa, vaan pysyy ja kehittyy.

Kiitän kuluneesta vuodesta lämpimästi kaikkia Loimaan luottamushenkilöitä, koko henkilökuntaa ja kaupunkilaisia. Omasta ja Loimaan kaupungin puolesta toivotan erityistä menestystä Loimaan asukkaille, yrityksille ja yhteisöille alkavana vuonna 2022.

Tarja Mäki-Punto-Ristanen
Kaupunginvaltuusto puheenjohtaja