28.10.2021

Harjureitin kuntoportaat ovat valmistuneet

Harjureitin Näköalalaavun jyrkänteeseen tehdyt kuntoportaat ovat valmistuneet! Portaat tehtiin kahteen eri jyrkyyteen reilun 60 metrin matkalle, askelmia ylös Porsaanharjulle tuli yhteensä 136.

Portaiden puolivälissä on tilava levähdystasanne. Leveyttä portailla on sen verran, että kaksi kuntoilijaa mahtuu menemään rinnakkain. Mittava urakka on toteutettu Harjureittiä ylläpitävien kuntien toimesta ja siihen on saatu erityisavustusta Uudenmaan Ely-keskukselta.  

Portaiden rakentamisen lisäksi pari vuotta sitten uudistetun Näköalalaavun näköalaa parannetaan Metsähallituksen suostumuksella, karsimalla muutamia puita maiseman avartamiseksi. Haaveena olisi näkymä Pyhäjärvelle, mutta enempää lupia puiden kaatamiselle ei saatu.

Keväällä myös Turvekammi sai uuden katon ja sen pihaan uusittiin pöytäyhdistelmä. Taukopaikan kunnostamisen ohella paikalle johtavaa polku tehtiin esteettömäksi ja sen varrelle kunnostettiin nuotiopaikka. Esteetön polku lähtee Myllylähteen parkkipaikalta osoitteesta Myllylähteentie 44, Oripää.

Harjureitillä on hyvät reitit niin maastopyöräilyyn kuin patikointiin sekä talvella laadukkaat ladut hiihtäjille. Nyt testailemaan kuntoa uusille portaille ja nauttimaan syksyisistä harjumaisemista.

Lisätietoja Harjureitistä www.harjureitti.fi -sivuilta.

Kuvat Lauri Parviainen.