26.4.2022

Loimaalaiset olleet aktiivisia talviliikkujia

Talviliikkuja kampanja onnistuneesti päätökseen. Talviliikkuja -kampanja järjestettiin 10.1.-31.3.2022. Loimaa oli myös mukana ensimmäisessä kampanjassa.

Kampanjassa tavoitteena oli haastaa ja motivoida kaiken ikäiset ja tasoiset henkilöt liikkumaan. Kampanjassa liikuttiin yhteensä 342 379 km kahdeksalla eri lajilla; hiihto, kävely, sauvakävely, juoksu, lumikenkäily, potkukelkkailu, luistelu ja retkiluistelu, joista hiihto oli ylivoimaisesti eniten kirjatuin laji.

Suoritukset on kirjattu pääsääntöisesti mobiilikirjauksina, mutta myös liikuntakortteja on ollut käytössä.

Talviliikkuja -kampanjassa on mukana 26 kuntaa, jotka kisailivat kolmessa eri sarjassa. Tulokset ja sijoituksen määrää kirjatut kilometrit suhteutettuna kaupungin / kunnan asukaslukuun.

Talviliikkuja kampanjassa yli 10 000 asukkaan sarjan voitti Loimaan kaupunki. Loimaan voittotulokseen kertyi 34896 kilometriä/2,21 km/asukas.

Muissa sarjoissa alle 5000 asukkaan sarjan voitti Punkalaitumen kunta, yli 5000 asukkaan sarjan Parkanon kaupunki ja

Valitettavasti LiikUn kuntapalkinto ei osunut Loimaalle. LiikU on arponut kolme pääpalkintoa (Polar Vantage M2 kelloa) ja ne on voittaneet Naantali, Kokemäki, Punkalaidun.

Loimaan kaupunki arpoo omia palkintoja loimaalaisten osallistujien kesken ja tiedottaa voittajia henkilökohtaisesti.

Tästä on hyvä jatkaa uudella Haastepyöräily -kampanjalla, joka alkaa 1.5. Lisää uudesta kampanjasta aivan lähipäivinä.

Laitetaan kaikki pyörät pyörimään – Osallistu LiikUn Haastepyöräilykampanjaan!

Lisätietoja: Tapahtumat ja kampanjat -sivulla