Ryhmä ihmisiä kävelee polulla metsässä.

16.1.2024

Asukkaiden Loimaa -hanke

Hanke, joka oli tukemassa Loimaan asumisen teemavuotta 2023 on loppumassa maaliskuussa. Vuoden aikana hanke oli mukana järjestämässä monenlaista tapahtumaa ja tilaisuutta, joissa asukkaat pääsivät nauttimaan oman asuinympäristönsä mahdollisuuksista ja kannusti asukkaita itse vaikuttamaan omaan asumisviihtyvyyteensä.

Hankkeessa tapahtui

Vuoden aikana noin 3000 ihmistä on ollut mukana tilaisuuksissa ja tapahtumissa, joiden järjestelyissä Asukkaiden Loimaa -hanke on ollut mukana. Ehkä suurin ja näkyvin tapahtuma oli toukokuussa järjestetty Kesän avaus, joka keräsi Loimaan torin ja keskuspuiston alueelle yli 50 näytteilleasettajaa ja satoja kävijöitä. Tapahtumaan liittyi myös värikkäiden räsymattojen maalaus jalkakäytäville kaupunkikuvaa piristämään yhteistyössä Kauppala ry:n kanssa.

Kylä- ja asukasillat

Hanketta esiteltiin 31:ssä eri tilaisuudessa, joissa oli mukana kuuntelemassa ja keskustelemassa yli 500 henkilöä. Näissä tilaisuuksissa kävi hyvin selville, että loimaalaiset yhdistykset ovat olleet kehittämässä monenmoista toimintaa, mutta vielä olisi asioita parannettavana omassa asuinympäristössä. Hyviksi todettuja käytäntöjä kerättiin ja jaettiin iltojen aikana myös muille. Tilaisuuksissa esiin nousseita kehittämisideoita, joita voidaan toteuttaa yhdistysyhteistyöllä, kirjattiin ylös ja osa toteutettiin jo hankkeen aikana ja lopuista kerättiin pohjaa uudelle laajemmalle yhdistysyhteistyöhankkeelle.

Osallistuva budjetointi

Hanke oli mukana koordinoimassa vuoden 2023 osallistuvan budjetoinnin rahankäyttöä. Rahat ohjattiin kylien asumisviihtyvyyden parantamistoimiin kyläyhdistysten kautta. Ahkeralla talkootyöllä yhdistykset moninkertaistivat jaetun rahan arvon. Osallistuvan budjetoinnin tuloksia.

Paalit maaliin

Heinäkuussa järjestettiin Suomen maatalousmuseo Sarassa Paalit maaliin -tapahtuma yhteistyössä museon ja MTK:n kanssa. Tapahtumassa pääsi maalaamaan suuria, muovitettuja heinäpaaleja. Mukana maalaamassa oli noin 150 eri-ikäistä taiteilusta innostunutta.

Lapsia ja aikuisia maalaamassa isoja muovitettuja heinäpaaleja.

Kimppakävelyt

Syksyn aikana järjestettiin seitsemän kimppakävelyä ympäri Loimaan luonto- ja kuntopolkuja. Kävelyillä tutustuttiin Orisuon, Kojonkulman Korkeusvuoren ja Metsämaan luontopolkuihin, Kurittulan Rydön rinkiin, Melliläjärven ja Alastaron kirkonkylän kuntoratoihin sekä Alpo Jaakolan patsaspuistoon. Kävelyjen oheen ohjelmaa luomassa olivat paikalliset kyläyhdistykset. Kimppakävelyihin osallistui 114 henkilöä, jotka tekivät yhteensä 198 kävelysuoritusta ja käveltyjä kilometrejä tuli vähintään 566.

Ihmisiä kävelee mäntymetsässä.

Seniorisumpit

Syksyllä yhteistyössä liikuntapalveluiden kanssa järjestettiin kerran kuussa senioreille suunnattu tilaisuus Seniorisumpit, joissa oli aina mukana pientä ohjelmaa, liikunnallinen hetki sekä tietysti sosiaalista kanssakäymistä lisäävä kahvihetki. Sumppien aikana tutustuttiin Alpo Jaakolan patsaspuistoon ja Harjureittiin, sekä kuultiin asiaa turvallisuudesta ylikonstaapeli Pekka Mäkelän ja liikunnan vaikutuksesta terveyteen Tapani Kiminkisen johdolla. Sumpit päätettiin joulukuussa senioritansseilla. Sumpeille osallistui yli 650 henkeä.

Palautteet ja jatko

Monet asumisen teemavuoden tapahtumat ja hankkeen myötä tiivistynyt yhteistyö kaupungin ja yhdistysten kesken on saanut positiivista palautetta. Pidetyissä asukas- ja yhdistystilaisuuksissa on noussut toiveita myös tietyistä kehittämistarpeista. Osaa tapahtumista järjestetään tänäkin vuonna, mutta ehkä hieman uudella otteella. Kehittämistarpeista ollaan keräämässä uutta leader-rahoitteista Älykkäät kylät -yhteistyöhanketta, josta kuullaan lisää toivottavasti jo alkukeväästä.