Harrastukset
  Etusivu Loimaan kaupunki Asukkaille Yrittäjille Matkailijoille Kaavakkeita Yhteystiedot   Intranet  
 

Tapahtumia

UUTTA Citynuokkarilla avoimet ovet perjantaisin kello 12.00-15.00 yli 16 v (2.2.2012)

Aloitamme yli 16-vuotiaille nuorille suunnatun avointen ovien toiminnan Citynuokkarilla. Toimintaan kutsutaan mukaan  nuoria, joilla on päivisin aikaa yhdessäoloon.Tästä näet, keitä kutsutaan.





Kiinnostaako jalanjälki -ympäristöklubi nuorille (2.2.2012)
Loimaan kaupunki on mukana Valonian Loimotushankkeessa. Loimotus kutsuu nuoria 15-20 vuotiaita loimaalaisia mukaan ympäristöklubin toimintaan.
Miten ja missä, se selviää avaamalla linkki.
Lisätietoja saa myös nuorisotoimistosta 050-3870171.

Ensimmäinen tutustuminen Turun ympäristönäyttelyyn Valonian tiloihin 11.2. lähtö Loimaalta n. 10.00 ja paluu noin 14.00. Aikataulu ja matkareitti sovitellaan  ilmoittautujien mukaan.

Ympäristöklubi


Vanhaa musiikkia kaupunginkirkossa (2.2.2012)

Virolainen vanhan musiikin lauluyhtye Heinavanker Loimaan
kaupunginkirkossa perjantaina 3.2.2012 klo 19.00. Ohjelma 10€.


Yhteistyössä Loimaaa kulttuuripalvelut ja Loimaan seurakunta





Luentosarja Loimaan kuvataiteesta (1.2.2012)

Luentosarja Loimaan kuvataiteesta


6.2.2012 Haapasten kokoelma, FM Sami Männistö
13.2.2012 Urho Ahonurho ja Uuno Soldan, kulttuurisihteeri Juhani Heinonen
20.2.2012 Elias Anttilan taiteilijantie, kaupunkineuvos Jorma Kopu
27.2.2012 Museo toiminnallisena laitoksena, FM amanuenssi Elsa Hietala
5.3.2012 Alpo Jaakolan merkitys, FM Emilia Heikkilä
12.3.2012 Taidemuseon suunnittelu ja rakentaminen, arkkitehti SAFA Pasi Mäkinen
19.3.2012 Viljo Syrjämä, Oripään suuri tuntematon, Sami Männistö


Art Tyynelä, Satakunnantie 31, Loimaa maanantaisin kello 18.00


Sarja on osa Jokivarsikumppanien rahoittamaa Loimaan taidetalon kehittämishanketta.





Veikko Ahvenaisen konsertti (27.1.2012)
HARMONIKAT SOIVAT HEIMOLINNASSA
Perjantaina 17.2.  klo 19.00
Hanurilegenda Veikko Ahvenainen -
Carina Nordlund ja Harmonikkakerho Sawisormet solisteineen.
Ohjelmassa Dallapé-ajan hittejä, Harmonikkamusiikin parhaita ym.
Tervetuloa kuulemaan. Liput 12eur. lapset ja opisk.5 eur.
Mukana Kulttuuritoimi.


Lasten Hiihtis-tapahtuma viikolla 8. (17.1.2012)

Hiihtis esite



Tervetuloa Nuori Kulttuuri Sounds -tapahtuman osallistujaksi (11.1.2012)
Nuori Kulttuuri tapahtumasarjassa on vuorossa musiikki Souds.
Liitteenä ilmoittautumisohjeet paikallistapahtumaan.Paikallistapahtuman ilmoittautuminen päättyy 2.2.
Valtakunnalliselta sivustolta www.nuorikulttuuri.fi löytyy tapahtumasta yksityiskohtaista tietoa.

Ohjeet paikallistapahtumaan

Ilmoittautumislomake


 
Tekstin koko:
    Haku
  Yhteystiedot
   Loimaan kaupunki
Kauppalankatu 3
PL 9
32201 LOIMAA
Puhelinvaihde (02) 761 10
Telefax (02) 762 8400

Sosiaali- ja terveyspalvelut:
vaihde (02) 761 40

Sähköposti:
etunimi.sukunimi@loimaa.fi
neuvonta@loimaa.fi
   Sähköinen asiointi
kirjaamo@loimaa.fi
  
Sivukartta Copyright © 2009 - 2012 Loimaa. Kaikki oikeudet pidätetään. Mansite Server